JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine eronnut tehtävästään

2311 LK Päivi Niemi-Laine
Lehtikuva
Julkaistu 23.11.2023 22:57

MTV UUTISET – STT

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on eronnut tehtävästään. 

JHL:n tiedotteen mukaan Niemi-Laine jätti eronpyyntönsä liiton hallituksen kokouksessa torstaina. Liiton hallitus myönsi eron.

Tiedotteessa Niemi-Laine sanoo, ettei enää nähnyt tehtävässään mahdolliseksi edistää matalapalkkaisten palkkakehitystä. Hän kertoo tiedotteessa myös syvistä näkemyseroista palkansaajien keskusjärjestö SAK:n johdon kanssa.

Niemi-Laine toimi liiton puheenjohtajana vuodesta 2016 alkaen. Hän siirtyy nyt JHL:n yhteiskuntasuhteiden johtajaksi.

Uuden puheenjohtajan valitsee liiton edustajisto. Tiedotteen mukaan JHL:n nykyinen toimialajohtaja, varapuheenjohtaja Håkan Ekström siirtyy hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä siihen saakka, kunnes liiton edustajisto on kokoontunut käsittelemään asiaa.

–  JHL:n tavoitteena on edelleen päästä mukaan kaikkiin neuvottelupöytiin, joissa käsitellään jäsentemme työsuhteen ehtoja. Jatkamme tiiviisti keskusteluja SAK:n kanssa, Ekström kertoo tiedotteessa.

JHL kertoi keskiviikkona aloittavansa selvityksen mahdollisesta SAK:sta irtautumisesta. Syyksi JHL kertoi sen, että SAK:n hallitus ei nimennyt JHL:n edustajaa osallistujaksi perjantain työmarkkinamallikeskusteluihin.

Lue myös: SAK:n puheenjohtaja JHL:n eroaikeista: "Yhtenäisyyttähän tässä tarvittaisiin"

JHL suivaantui SAK:lle – aloittaa selvityksen mahdollisesta järjestöstä irtautumisesta

Tuoreimmat aiheesta

JHL