JHL valmiina tukemaan Paperiliiton lakkoa kaikin tavoin: "On tärkeää, että työehdoista sovitaan yhteistuumin eikä työnantajan sanelupolitiikalla"

LK JHL
Lehtikuva
Julkaistu 27.01.2022 11:32

MTV UUTISET – STT

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoo olevansa valmis tukemaan Paperiliiton lakkoa UPM:ssä kaikin tavoin. Demokraatin mukaan JHL:ään kuuluva liitto Raideammattilaiset on jo saartanut UPM:n.

Esimerkiksi UPM:n tuottamat paperirullat eivät liiku tällä hetkellä kiskoilla. Raakapuu on kuitenkin toistaiseksi rajattu saarron ulkopuolelle.

– JHL seuraa tilannetta huolestuneena. Meille on tärkeää, että työehdoista sovitaan Suomessa yhteistuumin eikä työnantajan sanelupolitiikalla. Olemme valmiita tukemaan Paperiliiton lakkoa kaikin tavoin, jos UPM ei suostu neuvotteluihin uudesta työehtosopimuksesta, painottaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tiedotteessa.

Järjestö huomauttaa, että neuvottelut uusista työehtosopimuksista ovat Suomessa täydessä vauhdissa ja monilla aloilla on jo päästy neuvottelutuloksiin. Metsäjätti UPM erottuu kuitenkin joukosta varoittavana esimerkkinä.

JHL:n mukaan yhtiön johto kieltäytyy neuvottelemasta kunnon työehdoista Paperiliiton kanssa. Lopputuloksena on pitkittyvä lakko, joka syö yhtiön tuloja.

Niemi-Laine pitää työnantajan toimintaa totaalisen tarpeettomana pullisteluna. Hän muistuttaa, että yhtiön tulos syntyy työntekijöiden työstä. Siitä pitää maksaa kunnollinen palkka ja tulevista työehdoista on sovittava yhdessä.

Lue lisää: Paperiliitto pidentää UPM:n lakkoa kahdella viikolla

Lue myös: Liittopomolta kova väite: UPM tavoittelee toimillaan ay-liikkeetöntä Suomea 

Lue myös: AKT:n saarto satamissa UPM:n tuotteille alkaa tänään

Tuoreimmat aiheesta

JHL