Rami Farooqia pyydettiin Rantabaarin näyttelijäksi yllättävässä tilanteessa.
C Moren alkuperäissarja Rantabaari palasi syyskuussa uusin, neljännen kauden jaksoin, ja mukana nähdään jälleen Salemia näyttelevä Rami Farooq. Hän hyppäsi kesäiseen sarjaan mukaan sen kolmannella, vuosi sitten julkaistulla tuotantokaudella.
Farooq päätyi Salemin rooliin melkoisen sattuman kautta. Näyttelijälupaus oli eräänä keväisenä päivänä joogaamassa vakiojoogastudiollaan, kun hän alkoi jutella myöskin joogaamassa olleen, Rantabaarissa Miloa näytelleen Eric Barcon kanssa. Barco sanoi Farooqille tietävänsä hänelle sopivan roolin ja kehotti tätä hakemaan kyseistä paikkaa.
– Sitten minä hain sitä ja nyt minä olen täällä, Farooq toteaa.
Aikaisempaa kokemusta näyttelijäntyöstä Farooqilla ei ollut. Kokemuksenpuutteesta huolimatta hän kertoo nauttineensa Rantabaarissa näyttelemisestä. Kuvauksiin on Farooqin mielestä aina mielekästä tulla.
Lue myös: Rantabaarin uudet hahmot tuovat säpinää kuvioihin – mukana kaudella myös Aikakoneen Sani
– Päällimmäisenä mielessä, että pääsee haastamaan itseään, kehittymään ja nauttii vaan kaikesta tästä tosi paljon, hän kuvailee.
Vaikka Rantabaarin neljännen kauden kuvaukset sujuivat hyvin, ei kommelluksilta täysin vältytty. Kerran Farooq kertoo esimerkiksi luulleensa hänellä olevan vapaapäivä, ja suunnanneensa Helsingin Mustikkamaalle kesäpäivän viettoon.
– Sitten tuli soitto, että sinulla olisi tänään täällä yksi kohtaus, oletko tulossa? Siihen oli onneksi vielä aikaa, ja minä pääsin sinne ajoissa hoitamaan kaiken, mutta se oli pieni jännitysmomentti, hän kertaa.
Rantabaarin ulkopuolella Farooq huhkii estetiikan opintojen parissa. Kesällä hän työskenteli Rantabaarin lisäksi Helsingin Vallisaaren nykytaidetapahtuma Biennaalissa. Työn ja opintojen ohella Farooq kertoo joogaavansa, näkevänsä läheisiään ja nauttivansa elämästä niin paljon kuin vain pystyy.