Yhdystalojen presidentti Joe Biden sai hämmentävää somehuomiota julkaisemallaan omakuvalla.
Sunnuntaina 80 vuotta täyttänyt Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden julkaisi maanantaina Twitterissä otoksen itsestään. Kuva on kuitenkin aiheuttanut hämminkiä sosiaalisen median käyttäjien parissa, uutisoivat muun muassa New York Post ja Newsweek.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Liki 90 000 tykkäystä keränneessä kuvassa, jonka ohessa Biden lupaa "olevansa valmis tekemään enemmän amerikkalaisten perheiden hyväksi", presidentti nojaa Valkoisessa talossa sijaitsevan työhuoneensa eli Oval Officen tuolia vasten, tumma takki levitettynä tuolin selkänojalle. Moni on kuitenkin kuvaa nopeasti katsottuaan keskittynyt presidentillisten saavutusten sijaan aivan muuhun.
"Luuliko joku muukin....?"
Kuvaa kommentoineet ovat nimittäin kertoneet kuvitelleensa hetken presidentin takin olevan itse asiassa presidentin jalat, mikä luonnollisesti on aiheuttanut hämmentyneitä reaktioita.
– Olenko ainoa, joka luuli hetken, että takki olikin hänen jalkansa, kyseli eräs.
– Luulin, että hänen jalkansa roikkuivat tuolilla, myönsi yksi.
– En voi olla näkemättä [sitä], totesi toinen.
– APUA, luulin, että hänen takkinsa oli hänen jalkansa, tunnusti tämäkin twiittaaja.
– Olenko se vain minä, vai luuliko joku muukin, että hän istui tuolin nojalla jalat levitettyinä sen päälle? ihmetteli eräs.
– Okei, joten... olen väsynyt... ja silmissäni sumenee..., mutta näyttää kuin hän istuisi tuolin nojalla... ja takki olisi hänen jalkansa, twiittasi yksi.
– Luulin, että hänen takkinsa oli hänen jalkansa. Olin niin hämmentynyt, myönsi eräs.
Lue myös: Kuva miehestä aurinkotuolissa saa hämilleen: "Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä tässä kuvassa tapahtuu?"
Lue myös: "Aivoni kieltäytyvät uskomasta, että tässä kuvassa on neljä ihmistä" – tolkuton somekuva aiheuttaa hämmennystä
Lue myös: Äiti jakoi kuvan suihkusta vastasyntynyt sylissään – härski optinen illuusio naurattaa: "Minun piti katsoa kahdesti"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Katso myös, hoksaatko, mitä tällä videolla tapahtuu
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: New York Post, Newsweek, @POTUS/Twitter