Joel Harkimo haastaa Diili-kilpailijat pelitapahtumassa: ”Halusin antaa heille mahdollisuuden"

joel harkimo
Julkaistu 19.10.2018 12:45
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Joel Harkimo tarttuu viikonloppuna ohjaimeen.

Videolla Joel Harkimo kertoo, miksi lähti mukaan Diiliin.

Diilin neuvonantajana parhaillaan nähtävällä Joel Harkimolla on meneillään kiireinen viikko. Keskiviikkona sai ensi-iltansa Starsquad Dinner Show, jota tähdittää Krista Siegfrids. Harkimon tuottaman show’n esitykset jatkuvat joulukuun alkupuolelle.

Dinner Show’n lisäksi Harkimoa on työllistänyt Turussa järjestettävä Grail Quest -pelifestivaali, joka alkoi torstaina.

– On hankala revetä moneen paikkaan, hän toteaa.

Huomenna lauantaina Harkimo pääsee myös itse pelaamaan. Festivaalin päätöspäivänä hän haastaa Diilistä tutut kilpailijat CS:GO-näytösotteluun. Kilpailijoiden joukkueessa ovat Olli-Pekka, Miisa, Tommi, Janne ja Tomi.

LUE MYÖS: Joel Harkimon mukaan julkisuus antaa väärän kuvan Hjalliksesta: "Hän on maailman hyväsydämisin ihminen"

– Olen Diilissä kritisoinut ja seurannut heidän tekemisiään, joten halusin antaa heille mahdollisuuden antaa takaisin. Olen tosin koonnut sellaisen joukkueen, ettei se tule ihan helpolla, Harkimo kertoo.

Harkimo kertoo pelanneensa CS:GO-peliä ahkerasti nuorempana. Pelaamiselle löytyy nykyäänkin aikaa silloin tällöin.

– Veikkaan, etten ole tuossa porukassa ihan heikoimmasta päästä, hän arvelee.

Tuoreimmat aiheesta

Joel Harkimo