Joensuun raiskausyrityksestä epäilty saatiin kiinni

poliisi kuva
Lehtikuva
Julkaistu 02.08.2015 10:18

MTV UUTISET

Poliisi on saanut kiinni epäilyn eilen aamulla tapahtuneeseen pahoinpitelyyn ja raiskauksen yritykseen Pohjois-Karjalan Joensuussa. 

Poliisi kertoo, että 19-vuotias Outokummusta kotoisin oleva mies oli kävellyt 18-vuotiaan naisen vierelle eilen aamuyöllä Joensuun Sirkassa ja käynyt naiseen käsiksi ja uhannut tätä. Paikalle tuli avunhuutojen hälyttämänä 20-vuotias mies, jota outokumpulainen mies oli potkinut ja lyönyt. Tämän jälkeen nainen ja auttamaan tullut mies pääsivät poistumaan paikalta. 

Poliisi sai tuntomerkkien perusteella lähistöltä kiinni 19-vuotiaan miehen, joka kuulusteluissa tunnusti käyneensä kiinni naiseen ja tätä auttamaan tulleeseen mieheen. 

Poliisi kertoo, että esitutkinnan valmistuttua asia siirtyy aikanaan syyteharkintaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos