John Legend avoimena vaimonsa keskenmenosta: "Hänen henkensä oli vaarassa"

John Legend saapui Suomeen:"Täytyy kokeilla saunaa" 6:06
John Legend vieraili Suomessa vuonna 2022 ja kertoi MTV Uutisille kokeilevansa saunomista.

Pianisti-laulaja John Legend koki vaimonsa Chrissy Teigenin kanssa keskenmenon neljä vuotta sitten lokakuussa 2020. Taiteilijan mukaan hänen puolisonsa henki oli tuolloin vaarassa. 

Pianisti-laulaja John Legend, 45, kertoi Shannon Sharpen Club Shay Shay -podcastin jaksossa vaimonsa huippumalli Chrissy Teigenin, 38, raskauskomplikaatiosta, joka vaati hengenpelastavan abortin vuonna 2020. Jakso julkaistiin 23. lokakuuta. 

– Vaimoni oli jo reilusti ylittänyt 15 viikkoa, kun hän joutui tekemään abortin. Hänellä oli keskenmeno ja verenvuotoa. Hänen henkensä oli vaarassa, Legend kertoo jaksossa. 

Pariskunta menetti Jack-pojan istukan ennenaikaisen irtoamisen vuoksi, kun Teigen oli 20. viikolla raskaana. Cleveland Clinicin mukaan se voi olla hengenvaarallista niin sikiölle kuin äidille. 

Legend kritisoi podcast-jaksossa Donald Trumpin kannattamia, tiettyjen Yhdysvaltojen osavaltioiden aborttikieltoja. 

– He sanovat, että hallituksen on arvioitava, oletko riittävän kuolevainen ennen kuin voit tehdä abortin. Ei lääkärisi, et sinä ja perheesi, vaan hallitus. Ei, pysykää erossa siitä, onko selvä. Antakaa näiden naisten, antakaa heidän ja heidän perheidensä ja lääkäreidensä tehdä nämä päätökset. Emme tarvitse hallitusta sekaantumaan siihen, Legend sanoo jaksossa painokkaasti. 

– Naiset eivät tarvitse hallitusta kertomaan heille, mitä tehdä keholleen. Ihmiset, jotka tekevät abortin 15. viikon jälkeen, haluavat melkein aina pitää vauvan, mutta jokin komplikaatio on aiheuttanut sen, että he joutuvat tekemään abortin, Legend jatkaa. 

Legend ja Teigen kertoivat Jack-poikansa menettämisestä Instagramissa lokakuussa 2020. 

Kuvia voit selata nuolesta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Olemme järkyttyneitä ja sellaisessa syvässä tuskassa, josta vain kuulee. Sellaisessa tuskassa, jota emme ole koskaan ennen tunteneet, Teigen kirjoitti tuolloin sairaalakuvien yhteyteen. 

Teigenillä ja Legendillä on neljä lasta. 

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat