Näyttelijä kuljetti laittomasti Australiaan kaksi koiraansa, vaikka maahan tuotavien koirien tulisi olla karanteenissa.
Johnny Deppin, 51, kerrottiin toukokuun puolivälissä salakuljettaneen kaksi koiraa Australiaan.
Australian maatalousministeriön mukaan Depp toi yorkshirenterrierinsä Boon ja Pistolin maahan yksityiskoneellaan viime kuussa, jolloin hän saapui kuvaamaan uusinta Pirates of the Caribbean -elokuvaansa Gold Coastille.
Australia edellyttää kuitenkin, että tautitartuntojen välttämiseksi koirien tulee olla kaksi viikkoa karanteenissa saapuessaan maahan.
Deppin vaimo Amber Heard on julkaissut Instagram-tilillään kuvan toisesta koirasta, Pistolista.
People-lehti kertoo nyt, että mikäli tapaus etenee oikeuteen asti, voi Deppiä pahimmillaan uhata jopa 10 vuoden vankeustuomio tai 265 000 dollarin sakot.
Maatalousministeriö jatkaa parhaillaan tutkintaa siitä, kuin Deppin koirat tarkalleen saapuivat maahan. Ministeriö ei halunnut kommentoida keskeneräistä prosessia Peoplelle.
Ministeriön mukaan koiria ei mainittu lainkaan maahantulopapereissa, jotka Australiaan saapuvien tulee täyttää.
Koiria uhkasi kuun puolivälissä lopettaminen, mikäli niitä ei olisi toimitettu 50 tunnin sisällä pois maasta. Lopulta koirat lennätettiin takaisin Yhdysvaltoihin.