Joka kymmenes pitää parhaana rikastumiskeinona lottoamista tai varakasta puolisoa – kovin luotto kuitenkin säästämisessä

1:06img
Julkaistu 17.11.2018 18:52

MTV UUTISET – STT

Suomalaisista lähes puolet pitää säästämistä parhaana keinona rikastua, selviää S-pankin kyselystä. Toiseksi parhaana tapana pidettiin työntekoa.

Erityisesti nuoret uskovat omaisuuden kartuttamiseen työnteolla. Tutkimuksen mukaan usko työllä rikastumiseen kuitenkin hiipuu vuosien varrella. Vanhimmissa ikäluokissa luotetaan enemmän säästämiseen ja sijoittamiseen.

Lähes puolet vastaajista uskoi osaavansa säästää ja sijoittaa. Heikoin luotto omiin taitoihin oli Etelä-Suomessa, vahvin Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Kyselystä selviää, että noin joka kymmenes suomalainen uskoo omaisuuden kartuttamisen onnistuvan parhaiten lottoamalla tai varakkaan puolison avulla.

Tutkimusyhtiö Kantar TNS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi syyskuussa reilut 1  000 vähintään 15 vuotta täyttänyttä suomalaista.

Tuoreimmat aiheesta

Raha