Jokereille arvokas päänahka: SKA kaatui – sankari-Pihlström loukkaantui

Antti Pihlström 2017 loukkaantui
Jarno Kuusinen / All Over Press
Julkaistu 05.01.2017 20:50(Päivitetty 05.01.2017 22:12)

MTV SPORT

Helsingin Jokerit voitti 3-2-lukemin Pietarin SKA:n jääkiekon KHL:n torstain kierroksella.

SKA sai otteluun vahvan alun, kun Pavel Datsjuk vei vieraat 1-0-johtoon reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Avauserän lopussa Jokereiden Pekka Jormakka toi pelin tasoihin Mika Niemen syötöstä.

Toisen erän alussa Peter Regin vei isännät 2-1-johtoon. Pari minuuttia myöhemmin Patrik Hersley lämäsi pelin jälleen tasoihin, 2-2:een.

Kolmannen erän puolivälissä Antti Pihlström taisteli maalin edustalta rebound-kiekon sisään. Sankari-Pihlström loukkasi jalkaansa saman vaihdon aikana peitettyään SKA:n pelaajan laukauksen ja saatuaan kiekosta osuman.

 - Antti loukaantui siinä, mutta pelasi vaihdon loppuun. Toivotasti ei loukkaantunut pahasti, totesi Jokerit-valmentaja Jukka Jalonen ottelun jälkeen Viasatille.

Jokerit ja toissa kevään KHL-mestari SKA kohtasivat tällä kaudella kolmannen kerran. Voitto oli kohtaamisissa Jokerien ensimmäinen.  

Tuoreimmat aiheesta

KHL