Jokerit-fanit haluavat Rotenbergin juttusille – "Ei selkeitä vastauksia"

33314303
Jokerit-faneja tiistain Torpedo-ottelussa. Lehtikuva
Julkaistu 23.02.2016 20:01

MTV SPORT - STT

KHL-jääkiekkojoukkue Jokerit on yhä kahnauksissa isoimman järjestäytyneen faniryhmänsä Eteläpääty ry:n kanssa.

Tai oikeammin, kuten puheenjohtaja Mikko Saksanen täsmentää, prostesteja sinkoilee nyt yksittäisiltä tahoilta ilman yhdistyksen ohjausta.

Saksasen mukaan Eteläpääty ry ei ollut tiistain ottelussa protestoimassa järjestönä, mutta yksittäisiä mielenilmauksia saattoi olla.

- Mielipiteitä sävyeroineen on varmaan yhtä monta kuin on faniakin, Saksanen tuumi.

Sunnuntaisessa pudotuspeliavauksessa osalla eteläpäätyläisistä oli päällään valkoinen t-paita rotan kuvan kera. Paita viittasi ilmeisesti Jokerien osaomistaja Roman Roterbergiin, ja siinä oli teksti "Rrat problem". Paidat ohjeistettiin tuolloin laittamaan piiloon KHL:n yleisiin sääntöihin vedoten. Kiellettyjä t-paitoja näkyi tiistaina enää vain puolenkymmentä.

- Suurin osa luulee, että kyse on vain SKA:n maalilaulun soittamisesta yksittäisessä pelissä. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että kertymä epäkohdista on kasaantunut kahden vuoden aikana, Saksanen kuvaa.

- Ymmärrämme, että ilman venäläistä rahaa KHL:ään osallistuminen ei olisi mahdollista. Mutta se harmittaa monia, että emme ole hyvästä keskusteluyhteydestä huolimatta saaneet kaikkeen selkeitä vastauksia. En kuitenkaan sano, että tavoittelisimme sitä, että päästäisiin kokonaan eroon venäläisestä rahasta, Saksanen jatkoi.

Hän toivoo, että fanit pääsisivät juttelemaan rauhallisesti Roman Rotenbergin kanssa.

- Puhuttaisiin asioista oikeasti niiden oikeilla nimillä. Että missä hänen ja toisaalta meidän mielestä on mennyt vikaan.

Tuoreimmat aiheesta

KHL