Jokerit nappasi HIFK:n tähtipuolustajan – taistelee parhaillaan paikasta MM-kisoihin

1.03862841
Julkaistu 24.04.2019 09:44

MTV URHEILU

Puolustaja Teemu Eronen palaa Helsingin Jokereihin. Eronen hyppää KHL-seuran matkaan entisen paikallisvastustajan HIFK:n riveistä. Erosen ja Jokereiden sopimus on kaksivuotinen.

28-vuotias Eronen on EVU:n kasvatti, mutta siirtyi jo juniori-iässä Jokereihin. Hän nousi Jokereissa liigaan, mutta siirtyi kaudeksi 2014-15 KHL:ään Neftehimik Nizhnekamskiin.

Seuraava kausi meni Vitjaz Podolskissa, jonka jälkeen Eronen pelasi kolme kautta HIFK:ssa. Tämä kausi päättyi tappioon pronssiottelussa. Erosella on Liigasta kaksi pronssimitalia (2012 Jokereissa ja 2018 HIFK:ssa).

– Eronen oli tällä kaudella SM-liigan kärkipuolustajia ja otti isoja kehitysaskeleita kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan. Tästä osoituksena hän pääsee taistelemaan paikasta kevään MM-kisajoukkueessa. Olemme iloisia, että omista junioreista ammattilaiseksi noussut pelaaja palaa nyt seuraamme, Jokereiden GM Jari Kurri sanoo seuran nettisivuilla.

Eronen teki päättyneellä kaudella 49 runkosarjaottelussa tehot 9+26=35. Tällä hetkellä hän havittelee Leijonien MM-leirillä paikkaa ensimmäisiin jääkiekon MM-kisoihinsa.

Jokerit tiedottaa tehneensä sopimuksen myös 20-vuotiaan maalivahdin Aleksanteri Heiskasen kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

KHL