Joko vettä voi juoda Nousiaisissa? Tuloksia odotettavissa ehkä vasta huomenna

Nousiainen vesi kriisi juomavesi 2
Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2018 05:35(Päivitetty 30.01.2018 12:51)

MTV UUTISET-STT

Nousiaisten vesijohtoveden juomakelpoisuus ei välttämättä selviä vielä tänään. Ympäristöterveydenhuollon johtajan Kaisa Nivolan mukaan eilen otettujen näytteiden tulokset valmistuvat aikaisintaan myöhään illalla tai vasta huomenna.

Sadat nousiaislaiset ovat viime päivinä sairastuneet vatsatautiin. Maanantaina saatiin ensimmäisen vatsatautioireisen nousiaislaisen potilasnäytteen tulokset ja näytteestä löytyi norovirus.

Yhteydestä viruksen ja vesijohtoverkoston vuodon välillä ei vielä ole varmuutta, mutta asiaa selvitetään.

Nousiaisten vesihuolto paikallisti maanantaina vesijohtoverkoston mahdollisen vuotokohdan, josta vesi on päässyt saastumaan. Toisin kuin alun perin arveltiin, vuotokohta ei ole joen alittavassa vesijohdossa. Putkiston korjaustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Nousiaisten juomavesi määriteltiin saastuneeksi sunnuntaina, kun lauantaina otetusta näytteestä tehtiin bakteerilöydös. Kunnan asukkaita on kehotettu keittämään juomavetensä.

Maanantaina Nousiaisten keskustassa alkoi veden jakelu vesitankista.

2:02img

Tuoreimmat aiheesta

Nousiaisten vesikriisi