Jopa 20 sentin kinokset: Myräkkä tuo lunta lähes koko maahan – katso tuorein ennuste
Foreca ennustaa lunta suurimpaan osaan maata ja Pohjanmaalle jopa 20 senttiä!
Kevät näyttää ottaneen takapakkia, kun Suomeen vyöryy alkuviikosta uusia lumisateita.
Forecan mukaan maanantaina ja tiistaina lunta sataa suuressa osassa maata 5–10 senttimetriä. Läntisessä Suomessa lunta tupruttaa paikoin 10–15 senttiä ja Pohjanmaan maakunnissa lunta saattaa tulla jopa 20 senttiä.
– Maahan jääviä määriä on hieman vaikea arvioida, sillä ainakin Pohjois-Pohjanmaalla sade voi tulla osittain myös vetenä matalapaineen lopullisesta reitistä riippuen, kertoo Forecan meteorologi Joonas Koskela.
Jäätävää sadetta on luvassa paikoin pitkin maata, etelästä pohjoiseen saakka.
Tänään ja huomenna on muutenkin syytä noudattaa erityistä varovaisuutta liikenteessä, sillä ajokeli on monin paikoin erittäin huono lumisateen ja jäätävän sateen vuoksi.
Lämpötila saattaa nousta myöhemmin
Forecan mukaan keskiviikkona matalapaine väistyy Ruotsin puolelle. Hajanaisia lumisateita tulee enää vain maan keskivaiheilla ja Suomeen virtaa etelästä lauhempaa ilmaa.
Seuraava matalapaine ja sateet voivat saapua etelästä torstain kuluessa. Viikonloppuna lämpötila voi päivällä nousta yli kymmenen asteen etelä- ja keskiosassa.
Monta yllättävältä tuntuva luminen sää kevään keskellä saattaa jopa naurattaa. Talven tulolla kevään keskelle vitsaili muun muassa Helsingin kaupunkiympäristön toimiala viestipalvelu X:ssä:
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Uusimmat
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää