Legendaarinen Rakkautta vain täyttää tänä vuonna pyöreitä.
Yksi kaikkien aikojen ikonisimmista jouluelokuvista on eittämättä brittiläinen romanttinen komedia Rakkautta vain, joka sai ensi-iltansa loppuvuodesta 2003. Elokuva oli aikansa suurmenestys, joka on tuottanut jopa 245 miljoonaa dollaria kansainvälisillä elokuvamarkkinoilla vuosien saatossa.
Elokuvaa, jossa seurataan kahdeksan eri lontoolaisen pariskunnan suhteiden vaiheita joulun alla, tähdittivät muun muassa Hugh Grant, Keira Knightley, Martin Freeman, Alan Rickman, Liam Neeson, Colin Firth sekä Emma Thompson.
Keräsimme kokoon erikoisia faktoja, joita et välttämättä tiennyt elokuvan kulisseista.
Colin Firthin eeppisessä suudelmassa oli tarkka koreografia
Rakkautta vain on toki täynnä romantiikkaa, mutta yksi sen legendaarisimmista suudelmista nähtiin Colin Firthin ja Lúcia Monizin hahmojen Jamien ja Aurelian välillä.
Kohtauksessa Portugaliin rakkautensa kohdetta Aureliaa etsimään lähtenyt Jamie löytää tämän tarjoilemasta ravintolasta, jossa tekee suureellisen tunnustuksen tunteistaan useiden läsnäolleiden seuratessa toimitussa vierestä. Kohtaus päättyy mitä romanttisimpaan suudelmaan ravintolassa kaksikon välillä.
Elokuvan käsikirjoittaja Emma Freud on kertonut sittemmin olleensa itse vastuussa siitä, millainen suudelmasta lopulta tuli, sillä hän kertomansa mukaan suunnitteli sen hyvin tarkasti.
– Tunnusmerkkini? Hänen peukalonsa hänen huulellaan ennen kuin he suutelevat, Freud kirjoitti vuonna 2015 entisessä Twitterissä, nykyisessä X:ssä.
Lue myös: Titanic-elokuvan kohtaus hämmentää somessa yli 25 vuotta myöhemmin – "En koskaan huomannut"
Hugh Grant inhosi ikonista tanssikohtausta
Pelkästään Youtubessa kohtaus, jossa Hugh Grantin roolihahmo Ison-Britannian pääministeri David tanssii eeppisellä tavalla ympäri taloaan, on kerännyt miljoonia katselukertoja. Kohtauksesta löytyy ympäri nettiä myös toinen toistaan luovempia versiointeja, joita sarjan fanit ovat tehtailleet ympäri maailman.
Näyttelijä itse on kuitenkin kertonut, ettei ollut aikoinaan lainkaan innoissaan kohtauksen tekemisestä. Ohjaaja Richard Curtis on myös vahvistanut tämän.
– Hän sanoi jatkuvasti ei. Luulen hänen toivoneen, että sairastuisin tai jotain tapahtuisi, ja sanoisimme, että "voi ei, meidän on peruutettava se tanssikohtaus", Curtis paljasti aikoinaan.
Grant itsekin on puhunut julkisesti haluttomuudestaan kohtauksen tekemiseen.
– Näin sen käsikirjoituksessa ja ajattelin, etten haluaisi tehdä sitä. En halunnut tanssia sitä lainkaan, saati sitten harjoitella sitä.
– Vielä tänäkin päivänä monet ihmiset – ja olen samaa mieltä heidän kanssaan – pitävät sitä kaikista tuskallisimpana kohtauksena, joka on koskaan siirretty selluloidille (filmin pohjamateriaali). Sitten jotkut pitävät siitä. Mutta annan itselleni tunnustusta: oli minun ideani, että sihteeri saisi minut kiinni. Nerokasta.
Lue myös: Taru sormusten herrasta -tähti päätyi Hollywoodista yllättäen suomalais-norjalaiseen elokuvaan – poikkeuksellinen roolihahmo herätti mielenkiinnon
Hiljattain promotoidessaan uutta Wonka-elokuvaa Timothee Chalametin kanssa Grantilta kysyttiin, mikä olisi hänen reaktionsa, jos elokuvaa katsottaisiin hänen kotonaan. Grant vastasi lopulta kertomalla pitävänsä Colin Firthin osuuksista elokuvassa.
– Muut kohdat siitä oikeastaan kelaan yli. Mikä on tosiasiassa outoa, sillä vihaan Colinia enkä halua hänelle mitään muuta kuin pahaa. Mutta silti olen sitä mieltä, että ne kohdat siinä elokuvassa ovat parhaita, Grant totesi sarkastisesti haastattelussa.
Keira Knightleyn finni
Vaikka nykyään Keira Knightley on yksi elokuvamaailman suurista nimistä, oli hän Rakkautta vain -kuvausten aikaan uransa alkutaipaleella – ja vasta 17-vuotias.
Knightleyn hahmo Juliet käyttää elokuvassa muutamissa kohtauksissa päässään isohkoa lätsää, jota hahmolle ei oltu alunperin suunniteltu asustukseksi. Sillä oli kuitenkin tarkoituksensa, sillä sen piti peittää iso finni, joka oli ikävästi sattunut puhkeamaan näyttelijän otsaan kriittisellä hetkellä.
– Se oli se ongelma, kun oli 17-vuotias ja elokuvissa! Se oli valtava, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin löytää hattu sen peittämiseksi, sillä ei ollut mitään valaistusta tai meikkiä, joka olisi peittänyt sen, Knightley muisteli vuonna 2018 antamassaan haastattelussa.
Toinen hauska fakta Knightleyhyn liittyen on myös se, että Rakkautta vain -elokuva oli hänen toinen roolityönsä valkokankaalla, ja ohjaaja Richard Curtis on kertonut tämän puhuneen näyttelijän kanssa kuvausten aikana roolista, joka hänellä oli seuraavaksi edessään.
– Kysyin häneltä, mitä hän oli aikeissa tehdä seuraavaksi, ja hän sanoi: "Voi, se tulee olemaan kamalaa ja olen varmaankin tehnyt hirvittävän virheen, mutta lähden tekemään tällaista merirosvoelokuvaa. Ainakin saan viettää pari hauskaa kuukautta auringon alla.
Knightley puhui tietysti Pirates of the Caribbean -elokuvasaagan ensimmäisestä osasta Mustan helmen kirous, joka saavutti ilmestyttyään jättimäisen menestyksen ja teki Knightleysta kansainvälisen tähden.
Lue myös: Bradley Cooper opetteli yhtä taitoa kuuden vuoden ajan tulevaa elokuvaansa varten: "Olin niin huolissani siitä kohtauksesta"
Omat sydänsurut tuotiin valkokankaalle
Rakkautta vain -elokuvassa nähdään ikiromanttisten hetkien lisäksi useita surumielisiä sivujuonia. Yksi on Laura Linneyn ja Rodrigo Santoron roolihahmojen Sarahin ja Karlin välillä, jonka lopullinen päätös jää katsojalle avoimeksi.
Linney on kertonut, että kaksikolla oli tahoillaan hyvin samankaltaisen elämäntilanteet yksityiselämissään, joista he pystyivät ammentamaan roolisuorituksissaan.
– Meillä kummallakin oli pahoja sydänsuruja, kun teimme sitä elokuvaa. Hänet oli juuri jätetty, minut oli juuri jätetty. Muistan päivän, kun teimme sen (suutelu)kohtauksemme, me kumpikin raahustimme pakettiautoon, ja hän valitteli sydämensä särkyneen, ja minä valitin samaa, Linney muisteli juontaja Graham Nortonin keskusteluohjelmassa vuonna 2019.
– Sitten sanoin hänelle, että saamme ainakin koko päivän piristää toisiamme. Ja mielestäni kohtauksessa on tiettyä herttaisuutta juuri sen takia. Olimme kumpikin todella surullisia.
Samaisessa haastattelussa Linney kertoi myös olevansa vahvasti sitä mieltä, että saikin kaikista parhaimman suudelman elokuvassa.
Myös Emma Thompson on kertonut kanavoineensa omia sydänsurujaan rooliinsa. Thompsonin roolihahmo Karen saa jouluna tietää aviopuolisonsa Harryn (Alan Rickman) pettäneen tätä ja ostaneen toiselle naiselle joululahjaksi kultaisen sydänkaulakorun.
Kohtaus, jossa Karen piiloutuu pariskunnan makuuhuoneeseen kuuntelemaan mieheltään lahjaksi saamaa levyä peittääkseen itkunsa äänen, tuo myös monelle katsojalle tunteet voimakkaasti pintaan.
Thompsonin ensimmäinen avioliitto Kenneth Branaghin kanssa päättyi Thompsonin saatua tietää, että Branagh oli aloittanut salasuhteen näyttelijä Helena Bonham Carterin kanssa.
Sittemmin Thompson on kertonut tuoneensa sydäntäsärkevään ja legendaariseen Rakkautta vain -kohtaukseen myös omat henkilökohtaiset tunteensa kipeästä muistosta, jolloin sai itse tietää puolisonsa pettäneen.
Lue myös: Adam Driver saa yhä kuulla yhdestä Star Wars -kohtauksesta – kammosi yleisöreaktiota jo ensi-illassa: "Luulin, että oksennan"
Yksi ikonisimmista rakkauskohtauksista oli jäädä tekemättä
Kaikki elokuvan nähneet muistavat vahvasti kohtauksen Keira Knightleyn ja Andrew Lincolnin hahmojen välillä. Knightleyn hahmo Juliet on mennyt juuri naimisiin Lincolnin hahmon Markin parhaan ystävän Peterin (Chiwetel Ejiofor) kanssa, mutta Mark on rakastanut Julietia pitkään salaa, sanaakaan sanomatta.
Elokuvassa nähdäänkin lopulta, kun Mark saapuu yllättämään Julietin tämän kotiovella ja tunnustaa rakkautensa romanttisesti kyltillä, johon on kirjoitettu käsin "To me, you are perfect" (suom. minulle sinä olet täydellinen).
Ohjaaja Richard Curtisin mukaan hän oli kohtausta miettiessään kehitellyt viisi eri ideaa joista keskusteli toimistonsa naisten kanssa.
– Sanoin heille: "On eräs mies, joka ei ole koskaan kertonut rakastavansa sinua. Mitkä näistä ideoista ovat romanttisia ja mitkä vastenmielisiä?". Ideoihini lukeutuivat muun muassa talon pihan täyttäminen ruusuilla, ja neljän ensimmäisen idean vastaanotto oli "yäk, yäk, yäk".
– Sitten sain ajatuksen Bob Dylanin kylteistä (artistin musiikkivideossa Subterranean Homesick Blues). Kohtaus valittiin siis ryhmätutkimuksella.
Lähteet: People, Business Insider, Independent