Jouluaattona pikkupakkasta miltei koko maassa – huono liikennesää seestyy

8:12img
Millaista säätä on ennustettu joulunpyhiksi? Kato yllä olevalta videolta.
Julkaistu 24.12.2022 05:27

MTV UUTISET – STT

Jouluaattoa ja joulupäivää vietetään poutaisessa pakkassäässä ympäri Suomen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan aurinkokin saattaa paikoitellen pilkahdella pilvien välistä.

Elohopea pysyttelee noin viiden pakkasasteen molemmin puolin.

Pohjoisessa voi olla kylmempääkin, noin kymmenestä kahteenkymmeneen astetta pakkasta.

Huono liikennesää seestyy

Autoilijoita aatonaattona kurittanut huono liikennesää seestyy viikonlopun aikana. Jouluaaton menoliikenteelle on ennustettu tavallisen talvista autoilusäätä.

Liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin mukaan jouluaaton liikenne vilkastuu aamulla noin kello 9–10 välillä. Vanhojen merkkien mukaan liikennemäärät hiljalleen vähenevät iltapäivällä noin kello 14–15 aikaan.

–  Keskipäivän aikaan on varmasti eniten liikennettä, sitten alkavat ihmiset rauhoittumaan koteihinsa, sanoi liikenneoperaattori Juho Anttonen Fintrafficista perjantaina.

Joulun paluuliikennettä odotetaan tapaninpäivän illaksi. 

Perjantaisen ennusteen mukaan tapaninpäivälle on annettu varoitus mahdollisesti huonosta ajosäästä.

Lue myös: Yhdysvalloissa talvimyrsky vaatinut jo henkiä, jättänyt sähköttä yli miljoona ja tuhansia lentoja on peruttu

Tuoreimmat aiheesta

Sää