Joulumyrsky surmasi liki 20 Yhdysvalloissa

1:55img
Julkaistu 26.12.2015 19:21(Päivitetty 26.12.2015 22:36)

MTV UUTISET – STT – AFP

Ainakin 17 ihmistä kuoli joulunpyhien aikana myrskyissä Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa. Lisäksi kymmeniä loukkaantui.

Myrskyt aiheuttivat joulunpyhinä tuhoja etenkin Mississippin, Tennesseen ja Alabaman osavaltioissa. Alabamassa voimakas tornado repi taloista irti kattoja ja katkoi puita. Tuhot myös tukkivat teitä ja estivät pelastustyöntekijöiden pääsyn osalle alueista.

Kuudessa eteläisessä osavaltiossa raportoitiin pelkästään perjantaina toistakymmentä tornadoa.

Alueelle ennustetaan lähipäivinä kovia ukkosia ja pahenevia tulvia, vaikka rankimmat sateet ovatkin jo siirtyneet maan keskiosiin.

Samaan aikaan etelän myrskyjen kanssa maan itärannikolla sää oli poikkeuksellisen kesäinen. Esimerkiksi New Yorkissa lämpötila nousi torstaina yli 20 celsiusasteeseen. Jouluaaton sää oli kaupungissa lämpimin melkein 150 vuoden tilastoinnin aikana.   

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat