Joulun menoliikenne sujunut odotettua maltillisemmin

LK 21124 Joulun menoliikennettä Nelostiellä lumipyryssä Keravalla 21. joulukuuta 2024.
Liikennemääriin vaikuttaa Fintrafficin mukaan tänä vuonna se, että joululiikenne jakautuu tavallista pidemmälle ajanjaksolle.Lehtikuva
Julkaistu 21.12.2024 18:11

MTV UUTISET – STT

Poliisin mukaan talvinen ajokeli on aiheuttanut useita ojaanajoja ja kolareita eri puolilla Lappia, mutta vakavimmilta onnettomuuksilta on vältytty.

Joulun menoliikenne on ollut odotuksista poiketen lauantaina hyvinkin maltillista, kertoo liikenneoperaattori Kirsi Salokanto liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin tieliikennekeskuksesta.

–  Mitään isoja automääriä ei ole nähty päätiestölläkään. Ihan normaalia lauantaipäivän liikennettä pikemminkin, Salokanto sanoo STT:lle.

Fintraffic ennusti lauantaista alun perin tämän vuoden joulun menoliikenteen vilkkainta päivää.

Liikenne on sujunut Salokannon mukaan ilman ruuhkia tai isompia häiriöitä.

–  Pikkukolareita ehkä enemmänkin. Kuitenkin niin, että liikenne on päässyt ihan hyvin kulkemaan sellaisissa kohdissa, missä jotain pientä häiriötä on ollut.

Liikennemääriin vaikuttaa Fintrafficin mukaan tänä vuonna se, että joululiikenne jakautuu tavallista pidemmälle ajanjaksolle, sillä joulupyhät osuvat keskelle viikkoa.

–  Menoliikennettä tulee monena päivänä, eikä se kasaudu vain yhdelle päivälle, Salokanto kertoo.

Menoliikenne alkoi jo torstai-iltana ja jatkuu aina jouluviikon alkupäiviin saakka. Eniten joululiikennettä odotetaan Nelostielle Helsingin ja Jyväskylän välille ja Oulun kohdalle sekä Viitostielle Lusin ja Heinolan välille ja Kuopion kohdalle.

Joulun paluuliikenteen vilkkain päivä osuu tapaninpäivälle, Fintraffic ennustaa.

Ojaanajoja ja kolareita Lapissa

Talvinen ajokeli on aiheuttanut paljon liikenneaiheisia tehtäviä Lapin alueella, kertoo poliisi. Poliisin mukaan tottumattomuus talviolosuhteisiin, mutta myös liian kova vauhti tai päihtyneenä ajo ovat aiheuttaneet useita ojaanajoja ja kolareita eri puolilla Lappia.

Kolarit ja ojaanajot eivät poliisin mukaan kuitenkaan ole aiheuttaneet vakavia henkilövahinkoja.

Tieliikennekeskuksen Salokannon mukaan myös Etelä-Suomessa on ollut haastava ajokeli.

–  Siellä on tullut aika lailla lunta iltapäivän aikana. Se on hieman hidastanut liikennettä.

Vakavammilta onnettomuuksilta on myös etelässä toistaiseksi vältytty.

Katso myös: Katso kurkistus joulun säähän!

2:06img

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne