Joulupukki lekan kanssa ei ole tavallinen näky. Perussa sillä saatiin kuitenkin hyviä tuloksia aikaan.
Paikallinen perulaispoliisi pukeutui joulupukiksi ja teki keikan huumekauppiaiden piilopaikkaan Huacalissa lähellä pääkaupunki Limaa jouluaatonaattona. Pukinkonttiin tarttui kaksi pidätettyä huumekauppiasta.
– Käytimme joulunaikaa hyväksemme pukeutumalla joulupukiksi. Huumeiden myyntipaikkaan oli vaikea päästä, poliisin erikoisryhmän johtaja Walter Palomino kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Perun kansallisen poliisin julkaisemalla videolla näkyy, kuinka poliisi murjoo salapaikan oven murskaksi lekalla.