Jouni Hynynen avautuu somessa Vain elämää -ohjelman kulisseista: "Siitä oli saatana satu kaukana"

4:27img
Jouni Hynynen kertoo, miksi "myi sielunsa viihteelle" ja lähti viimein Vain elämää -ohjelmaan.
Julkaistu 14.12.2023 13:41
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Kotiteollisuudesta tuttu muusikko Jouni Hynynen kirjoittaa Facebookissa, miten hänen kohdallaan koko Vain Elämää -projekti kesti yli vuoden. 

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi  Jouni Hynynen  avautuu Facebookissa siitä, miten hänen Vain elämää -ohjelman projekti kesti yli vuoden. Ohjelmaa kuvataan Hirvensalmella yhdeksän päivää. 

Kesällä 2022 niin Nelosen Mikko Koivusipilä kuin CMX-yhtyeen A. W. Yrjänä houkuttelivat häntä ohjelmaan mukaan. Hän vastaili heille ympäripyöreästi, ja lopulta ollessaan pienessä maistissa Universalin syysjuhlissa lokakuussa 2022 Hynynen kertoo lyöneensä Koivusipilän kanssa kättä päälle. 

Hynynen kuvailee julkaisussaan nukkuneensa sen jälkeen pari kuukautta todella huonosti, heränneensä öisin oksetuksen ja kauhun tunteeseen, koska mietti, mitä tulikaan luvattua. 

 

Thaimaassa vuodenvaihteessa 2022–23 Hynynen kävi ystävänsä kanssa muiden samalle kaudelle osallistuvien tuotantoa läpi, jolloin viimein ymmärsi olevansa vaikeuksissa.  

– Alkuvuodesta 2023 kävin levy-yhtiössä sopimassa käytännön hommista. Päätimme, että sovittaisin ja äänittäisin biisit, mitä ne sitten ikinä tulisivat olemaankaan, Aaltosen Miitrin kanssa. Tämä päätös helpotti hieman. Mies on kuitenkin suhteellisen tuttu, Hynynen kirjoittaa. 

Helmikuun alkuun mennessä biisit tuli olla selvillä. Hynynen oli keväällä kiertueella ja työsti uutta materiaalia Kotiteollisuudelle sekä mietti samalla Vain elämää -versioitaan. 

Hynynen avautuu julkaisussaan, että tämän jälkeen alkoi tapahtua toden teolla, kun medialle oli ”muka” vuotanut tieto, että hänkin on ohjelmassa mukana. Puhelin alkoi piristä, ja Hynynen joutui valehtelemaan ystävilleen, tutuilleen ja jopa vanhemmilleen.

Lue myös: Vain elämää -ohjelman aiemmin lytännyt Jouni Hynynen kommentoi mielenmuutostaan: "Myin sieluni"

– Hävetti ja vitutti. Puhuin Koivusipilän kanssa. Haukuin Nelosen porukat pystyyn asenteella ”mitä vitun TET-harjoittelijoita teillä oikein on duunissa”, mutta hän vakuutteli, että kyseessä oli oikeasti vahinko. ”Onhan se varma” totesin ja iskin luurin korvaan, Hynynen kirjoittaa tulenkatkuisesti. 

”Siitä oli, saatana, satu kaukana!”

Huhtikuussa 2023 artistit treenasivat ohjelman kappaleiden sovituksiaan, ja toukokuussa Hynynen oli Kotiteollisuuden kanssa studiossa. Sitten tulikin jo lähtö Hirvensalmelle Satulinnaan Vain elämää -kuvauksiin. 

– Siitä oli, saatana, satu kaukana! Meidät mikitettiin aamu yhdeksältä, aamiaisesta lähtien kuvattiin. Aamu täyttyi meikkauksella, haastatteluilla, sitten kukin talutettiin vuorollaan sound checkiin, ja sitten olikin jo lounassetin vuoro, Hynynen kirjoittaa.

– Lounaalla kuvattujen biisien jälkeen oli ns. ”toimintaosuus”, vajaan tunnin tauko ja sitten alkoi valmistautuminen illalliselle. Ennen illallista minulla, Akilla ja Virvellä muodostui tavaksi nauttia lasilliset viiniä. Minä otin yleensä kaksikin. Se helpotti hieman turnausväsymystä, joka alkoi vaivata parin ensimmäisen päivän jälkeen, Hynynen jatkaa.

Illallinen loppui puolen yön aikoihin, jonka jälkeen Hynysen takki oli tyhjä. 

– Pari kertaa yö jatkui, mutta minun osaltani se jäi noin tunnin tai kahden suoritteeksi. Tiesin, että aamulla noin kahdeksan aikaan minua odottaisi oman huoneeni sauna, jota en halunnut jättää väliin. Kun tähän lisää vielä aamutupakoinnin, kahvit ja paskalla käynnin, se tarkoitti, että herätyskello soi kello 7. Että tällaista peliä yhdeksän päivää putkeen. Kun viimeisen illan jälkeisenä päivänä ajelin Hirvensalmelta Varkauteen mökille, olin pari päivää aika hiljaista poikaa, Hynynen kirjoittaa. 

Lue myös: Jouni Hynynen joutui kiipeliin viidakossa – rokkarin ahdinko ikuistui somevideolle: "Otan valokuvan ja tulen sitten auttamaan"

Tämän jälkeen kappaleista vielä miksattiin lopullisia suoratoistopalveluversioita, ja Hynynen kuunteli niitä kesäteatteriesitystensä ja keikkojensa lomassa kommentoiden mahdollisia muutoksia. 

Lue myös: "Eikö Koskenkorva ole joku viini?" – Kotiteollisuuden nokkamies Jouni Hynynen yllättää viinitietoudellaan

Lisäksi tehtävänä oli vielä neljä biisiä Vain elämää -erikoisjaksoja, kuten joulujaksoa, varten. Samalla hänen piti treenata Kotiteollisuuden syyskiertuetta varten. 

Hynynen kirjoittaa, että julkaisulle on luvassa jatkoa, mutta tähän mennessä sellaista ei ole Facebookin ilmestynyt. 

Hynysen lisäksi Vain elämää -ohjelman tuoreimmalla kaudella olivat mukana  Virve Rosti, Anna Puu, Janna, Hätä-Miikka A. W. Yrjänä ja Ellinoora

Hynynen on naimisissa näyttelijä Mari Perankosken kanssa. 

Lue myös: Lupautuminen Vain elämää -ohjelmaan toi Jouni Hynysen elämään radikaalit oireet: "Oksetti ja ahdisti"

Tuoreimmat aiheesta

Jouni Hynynen