Joutsenet työllistäneet palokuntaa – pelastuslaitokselta toive huolehtiville ihmisille

Joutsenet
Joutsenia jotka jäätyivät räpylöistään jähän kiinni Joensuun Uimaharjussa marraskuussa 2013. Joutsenia lähestynyt pintapelastaja sai hätistellyksi ne jalkeille.Handout
Julkaistu 06.11.2016 11:40
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

Varsinais-Suomen pelastuslaitosta on aamun aikana työllistäneet monet eläinpelastustehtävät. Yhteentoista mennessä eläinpelastustehtäviä on ollut jo yhdeksän. Muuallakin Suomessa eläinpelastustehtäviä on ollut; muun muassa Kuopiossa, Vaasassa ja Porissa.

Tehtävien suurta määrää selittää se, että jostain syystä osa joutsenista ei ole lähtenyt muuttomatkalle ja värjöttelee nyt jäätyvissä lahdenpohjukoissa.

Varsinais-Suomen päivystävän palomestarin mukaan kaikki ilmoitetut eläintehtävät käydään katsomassa, mutta jäätyvillä vesillä olevat joutsenet yleensä vaihtavat paikkaa ihmisen lähestyessä.

– Toivommekin, etteivät ihmiset ilmoittaisi näistä joutsenista meille, ellei eläin ole selvästi loukkaantunut tai jäänyt esimerkiksi verkkoihin kiinni, päivystävä palomestari kertoo.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa