JP Leppäluoto kertoo, että hänen perheensä on määrä täydentyä uudella tulokkaalla alkuvuonna.
Elämäni Biisi -ohjelman tähtisolisti, Yö-yhtyeen laulaja JP Leppäluoto saa lapsen. Hän kertoo iloisesta perheuutisesta Instagramissa, jonne hän jakoi tunteikkaan postauksen 50-vuotissyntymäpäiväänsä edeltävänä iltana 14. marraskuuta.
– Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet aikamoista vuoristorataa. Siihen mahtuu paljon tapahtumia yksityisellä ja ammatillisella puolella. Olen saavuttanut asioita, joista lapsena haaveilin ja asioita, joista en uskaltanut edes haaveilla. Olen kokenut menetyksiä ja toipunut niistä. Balanssi on hieno juuri nyt ja keskiyöllä mittariin napsahtava 50 ei sinänsä tunnu missään, Leppäluoto kirjoittaa julkaisussaan.
Leppäluoto kertoo tekstissään olevansa onnellinen: hän kirjoittaa sietävänsä itseään nykyään "oikein mainiosti", olevansa sujut menneisyytensä kanssa ja kertoo tulevaisuuden kiinnostavan "hullun lailla ikuista seikkailijaa".
– Tämä kaikki on kuitenkin sivuseikkaa. Haluan jakaa erään uutisen kanssanne. Kävi nimittäin niin, että elämä yllätti rokkarin mitä ihanimmalla tavalla ja tästä äijästä tulee alkuvuodesta 2025 vielä kerran isä! Tervetuloa, kuka ikinä oletkaan!! hän iloitsee tekstissään.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Voit selata kuvia painamalla nuolikuvakkeesta.
Leppäluodon hyppäämisestä Yö-yhtyeen uudeksi solistiksi kerrottiin elokuussa 2023. Yö-yhtyeen sekä Elämäni Biisin lisäksi hänet tunnetaan muun muassa yhtyeistä Charon sekä Poisonblack, ja hänet on nähty myös Raskasta Joulua -produktiossa.