Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi keskiviikkona neljä langettavaa ja kaksi vapauttavaa päätöstä. Yle sai kolme langettavaa päätöstä ja Iltalehti yhden.
JSN käsitteli kokouksessaan ensimmäistä kertaa true crime -genreä, jota koskevassa päätöksessä Yle sai langettavan. JSN katsoi, että Ylen rikollismaailmasta kertovassa podcast-sarjassa oli olennainen asiavirhe, kun siinä väitettiin, ettei sarjan päähenkilöä ole tuomittu rikoksista. Virhettä ei neuvoston mukaan korjattu riittävästi.
JSN antoi Ylelle langettavan päätöksen myös podcast-sarjasta, joka käsittelee kansainvälisen työnvälitysbisneksen lieveilmiöitä. JSN:n mukaan sarjasta sai harhaanjohtavan käsityksen ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistymisestä.
Lue myös: JSN antoi MTV Uutisille langettavan huumeiden käyttöön liittyvästä uutisesta
Huomautuksia otsikoinnista
JSN antoi Ylelle langettavan päätöksen myös Pohjanmerellä palanutta rahtialusta koskevasta otsikoinnista. JSN katsoi, että jutun otsikosta sai harhaanjohtavasti käsityksen, että palaneen laivan rahtina olisi ollut ainoastaan tai enimmäkseen sähköautoja. Kyseessä oli olennainen asiavirhe, joka Ylen olisi pitänyt korjata.
Iltalehti puolestaan sai langettavan päätöksen lintuinfluenssaa koskevasta jutustaan. JSN:n mukaan jutun otsikosta sai harhaanjohtavasti käsityksen, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja olisi jutussa kertonut lintuinfluenssan tarttuvan herkästi ihmisiin. Jutun leipätekstistä ilmeni THL:n johtajan sanoneen, että siihen on vielä pitkä matka.
Lue myös: Demokraatti: Tämä lehti ehdotti Mika Aaltolalle mainoskoplausta
Vapauttavan saivat Iltalehti ja Radio Patmos
Radio Patmos sai vapauttavan päätöksen lasten seksualisoimista käsitelleistä radiokolumnista ja keskusteluohjelmasta. Kantelun mukaan ohjelmissa esitettiin mielipiteitä ja uskomuksia totena Journalistin ohjeiden vastaisella tavalla. JSN kuitenkin katsoi, etteivät kristillisellä radiokanavalla esitetyt mielipiteet ja tosiasiat sekoittuneet harhaanjohtavasti eikä ohjelmissa loukattu transsukupuolisten ihmisarvoa.
Iltalehti sai vapauttavan päätöksen jutusta, jossa kerrottiin yksittäisen koiranomistajan kokemuksista Evidensia-ketjun eläinlääkäriasemalla. JSN:n mukaan lehti kertoi koiranomistajan kokemuksista yksityisellä eläinlääkäriasemalla osin yksipuolisesti ja tulkinnanvaraisesti, mutta jutussa ei ollut olennaisia asiavirheitä.