JSN ojensi Iltalehteä piilomainonnasta – kolme langettavaa päätöstä

Iltalehti
Lehtikuva
Julkaistu 18.02.2016 15:26

MTV UUTISET – STT

Julkisen sanan neuvosto (JSN) arvostelee Iltalehteä piilomainonnasta. JSN on antanut lehdelle yhteensä kolme langettavaa päätöstä.

Kaksi langettavista päätöksistä koski juttuja, joissa teksti oli neuvoston mukaan kirjoitettu mainosmaisesti ja kritiikittömästi. Lisäksi JSN ojensi Iltalehteä uutisesta, joka koski välitunnilla sattunutta tappelua.

Uutisessa lehden katsottiin käyttäneen kuvaa ja ääntä harhaanjohtavasti ja lisäksi laiminlyöneen uutistapahtumien huolellisen seuraamisen.   

JSN käsitteli eilen yhteensä kymmenen tapausta, joista neljä päätyi langettavaan ratkaisuun ja kuusi vapauttavaan.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa