Jude Law sai tietää oikeudenkäynnissä, että hänen lähisukulaisensa oli myynyt tietoja hänestä juorulehdelle.
Näyttelijä Jude Law todisti eilen maanantaina juorulehti News of the Worldia koskevassa oikeudenkäynnissä. Lehteä syytetään puhelinten hakkeroinnista.
Law sai tietää oikeudenkäynnissä, että hänen läheinen sukulaisensa oli myynyt tietoja hänestä lehdelle. Tietoja myyneen sukulaisen nimi näytettiin näyttelijälle paperilapulla, kertoo Daily Mail. Sukulaisen nimen sai nähdä vain muutama oikeuden jäsen.
Law sanoi nimen nähtyään, että tiesi kyseisen sukulaisen vuotaneen tietoja, mutta ei sitä, että sukulainen oli saanut siitä myös rahaa.
Sukulaisen väitetään myyneen juorulehdelle yksityiskohtia puhelusta, jonka Law soitti kollegalleen, James Bond -leffoista tunnetulle Daniel Craigille. Puheluissa Law tilitti Craigia tämän salasuhteesta Law'n silloiseen tyttöystävään, näyttelijätär Sienna Milleriin.
Law kertoi oikeudessa, että oli epäillyt jonkun lähipiirissään vuotavan tietoja, koska valokuvaajia alkoi ilmestyä paikkoihin, joihin hän oli tehnyt salaisia suunnitelmia esimerkiksi lastensa kanssa. Law sanoi myös, ettei yllättynyt kun sai tietää, että hänen puhelintaan vakoiltiin.
– Jollain tuntui olevan epäterveellisen paljon tietoa elämästäni, Law sanoi.
(MTV VIIHDE)