Juha Mieto on huolissaan suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuudesta. Miehen mukaan vakavalle keskustelulle olisi tarvetta.
Mihin katosivat Lasse Virénit ja Nykäsen Matit? Hiihtolegenda ja poliitikko Juha Miedon mukaan suomalaisten urheilijoiden entisaikoja huonompi menestys maailmalla selittyy osittain maailmanmenon muutoksella: lajeja on enemmän, ja ennen harvinaisempia arvokisoja pidetään lähes joka vuosi.
– Lajikirjo on levinnyt mielettömästi. Itsekin muistan, että kyllä siellä oli nuorena kiva olla porukassa, tehdä yhdessä, oli sosiaalista toimintaa. Karu totuus on kuitenkin, että pitäisi tehdä kestävyyttä: ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana tehdään kestävä, sitkeä pohja ja rakennetaan huippukunto, Mieto sanoo.
Miehen mukaan Vancouverin olympialaiset olivat osoitus kotimaisen urheilun ongelmista.
– Siellä oltiin kuin kalat kuivalla maalla. Ei ollut aggressiota: ei oltu nälkäisiä, että nyt mennään kuin piru olisi irti.
Juha Mieto Ramsaun kisoissa 25. tammikuuta 1976. Kuva: Lehtikuva/Jorma Pouta
"Keskeisillä paikoilla herkkähipiäistä väkeä"
Miedon mukaan on todennäköistä, että suomalaisten huippu-urheilijoiden määrä pienenee tulevaisuudessa entisestäänkin. Miehen mukaan Jyväskylän yliopistosta 1970-luvulta alkaen valmistuneet liikuntatieteiden maisterit ovat nyt valloittaneet alaa valmentajien tehtävissä.
– Vancouverissakin nähtiin, että on syntynyt kuppikuntia: treenattiin monessa eri paikassa. Valmentajatkin kisaavat kunnianhimoisesti, että "mun urheilijat menestyy", Mieto pohtii.
Liikkeellä on ollut puhetta psykologisen valmennuksen puuttumisesta. Miedon mukaan psykologista valmennusta saattaisi tarvita valmentaja itse, ei niinkään urheilija.
– Kyllä se on valmentajan tasolta aloitettava. Urheilijalla se on pään sisällä: kun nuorena pistää päämääriä, hitaasti kehittyy, käy kisoissa, siinä pitää olla sisimmässä se tunne ja palo. Ei ulkopuolinen voi sitä antaa, ei valmentaja tai psykologi voi hypätä urheilijan housuihin.
Miehen mukaan nykyurheilija on usein robotti, jonka tulisi tehdä, kuten valmentajat ja muut sanovat.
– Urheilija ajattelee omilla aivoillaan ja kokee tunnekuohauksia. Paineensieto kehittyy kun on koettelemuksia, se kehittyy itsessä. Jos ei, ei hänestä tule arvokisamestaria, Mieto sanoo.
Miehen mukaan urheilijan sisäinen palo ja halu lajiin pitää itse kokea: sitä ei voi saavuttaa kirjaviisaudella.
– Valmentajan, joka ei tiedä, miten päin sukset pannaan jalkaan, on aivan turha lukea asiasta kirjasta.
Miedon mukaan urheilun keskeisiltä paikoilta löytyy tällä hetkellä paljon herkkähipiäisiä henkilöitä, joilla on runsaasti kirjaoppia, muttei konkreettisia kokemuksia. Miehen mukaan asioista tulisi kuitenkin puhua niiden oikeilla nimillä.
– Tarvittaisiin radikaalia keskustelua siitä, mihin suomalainen urheilu on menossa.
Studio55/Maria Aarnio