Juha Mieto: Metsätöitä tapaninpäivänä

Juha Mieto
Juha Mieto
Julkaistu 26.12.2011 16:34

Hiihtäjälegenda Juha Mieto päätti juhlistaa hienoa päivää tekemällä töitä.

MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti Juha Miedon kesken metsätöiden. Ympäri Suomea riehuva myrsky ei entistä huippu-urheilijaa metsään pakottanut.

– Kyllä täälläkin päin on puita mennyt poikki, mutta itse tulin harventamaan metsää juhlistaakseni hienoa tapaninpäivää. Kolme tuntia olen nyt täällä ollut ja vielä ajattelin yhden tunnin metsätöitä tehdä. Omaa metsää on sen verran, että puuhaa riittää, kertoi Juha Mieto Viihdeuutisille.

Hiihtäjälegenda ei näe töiden tekemistä pyhäpäivänä ongelmana, vaan se on omalta urheilu-uralta jäänyt tapa.

– Voisi sanoa, että tässä pokasaha soi entisaikojen tapaan. Ennen aina olivat hiihdot tapaninpäivänä, joten siitä se on jäänyt, että pitää päästä jotain puuhastelemaan, kertoo Mieto tottumuksistaan.

Muuten Mieto kertoo joulunsa menneen erinomaisesti.

– Kaksistaan pojan kanssa vietettiin. Käytiin vaimon haudalla ja meillä oli seitsemän kilon kinkku, josta on vielä vähän jäljellä.

(MTV3–KALLE VÄISTÖ)