Juha Valjakkala jatkaa pakoaan – "kasvokuva piirtynyt suomalaisten verkkokalvoille"

0:49img
Julkaistu 25.11.2015 09:35
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Viimeinen havainto Juha Valjakkalasta on tehty tiistaiaamuna Helsingin kantakaupungissa.

Nykyään Nikita Bergenström -nimeä käyttävä Juha Valjakkala jätti palaamatta Jokelan vankilaan viime viikon keskiviikkona.

– Hän jätti palaamatta luvalliselta poistumiskäynniltä vankilaan. En halua poistumisen syytä kertoa, mutta lupa hänellä siihen oli, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo.

Tiistaiaamun jälkeen Valjakkalasta ei ole saatu uusia vinkkejä.

– Odotellaan yleisövihjeitä ja tarkastetaan niitä, sillä tavoin yritetään herra saada kiinni. Tämä on toimintalinjamme nyt.

Valjakkala tuli tunnetuksi Pohjois-Ruotsissa Åmselessa vuonna 1988 tekemästään kolmoismurhasta. Lylykangas korostaa, että Valjakkala ei ollut nyt istumassa elinkautistuomiota.

– Sen rikoksen hän on jo kärsinyt. Hän oli istumassa muista pienemmistä rikoksista. Samalla tavalla häntä kohdellaan kuin muitakin vankeja, Lylykangas sanoo viitaten Valjakkalan saamaan lupaan poistua vankilasta.

– Häntä pidetään ”normivankina”, mutta taustalla täytyy muistaa myös hänen menneisyytensä. Sen suhteen mitoitetaan myös poliisin toimenpiteet. Kyseessä on vain vanki, joka on jättänyt palaamatta vankilaan, Lylykangas toteaa.

Ei tuoretta kuvaa

Tutkinnanjohtaja ei myöskään kommentoi sitä, onko Valjakkalaa pidettävä vaarallisena.

– En lähde tuohon kantaa ottamaan. Menneet teot täytyy kuitenkin muistaa. Jokainen vetäköön siitä omat johtopäätöksensä.

Mikäli Valjakkalan tapaa, Lylykangas kehottaa soittamaan hätänumeroon. Tuoretta kuvaa poliisi ei ole ”juridisista syistä” saanut jaettua medialle.

– Kasvonpiirteet säilyy suurin piirtein samanlaisina. Laajan viestinnän ansiosta herran kasvokuva on varmasti piirtynyt suomalaisten verkkokalvoille. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos