Millainen juhannussää on ollut ennen? Onko juhannuksena aina kylmää ja sateista vai onko joskus ollut jopa hellettä?
MTV Uutiset Live tutki tilastoja vuodelta 1981 vuoteen 2018.
– Hellelukemat eivät ole ylittyneet rannikkokaupungeissa kovin usein vuosina näiden vuosien aikana, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo.
– Helsingin juhannussää näyttää tavanomaista lämpimämmältä tänä vuonna. Lämpötilan keskiarvo on 20 asteen paikkeilla, eli mukava kesälämpötila tulossa, MTV Uutisten toimittaja Sami Lindfors sanoo.
– Nyt on tulossa juhannukseksi normaali kesäsää, helle ei ole oletusarvo vaan poikkeus, Rintaniemi muistuttaa.
Etelä ja Keski-Suomessa kartta näyttää punaista, jopa lähellä 30 astetta.
– Tätä näkee vain kerran 40 vuodessa, Rintaniemi sanoo viitaten aiempiin tilastoihin.
Jos katsotaan tarkemmin Jyväskylää, niin huomataan, että viime vuoden juhannuksena lämpöä oli 15 astetta ja satoi. Lukema oli siltä korkeampi kuin Helsingissä.
Vuonna 2014 oltiin pohjalukemissa koko maassa
Nykyennusteen mukaan tämä juhannus vietetään lämpimämmän puolella. Juhannusaattona ukkosrintama seilaa kuitenkin lännestä itään ja viilentää pikkuhiljaa lämpötiloja. Paikallisia yksittäisiä kuuroja saattaa sadella ja jos kuuro osuu kohdalle, niin lämpötila laskee.
– Lämpö tulee idästä Venäjän puolelta usein jopa Mustalta mereltä asti Suomeen, Rintaniemi sanoo.
Sitten siirrytään Pohjoiseen ja katsotaan tarkemmin Sodankylän juhannuksia.
40 vuoden aikana on ollut hellepiikki vuonna 1999, sitä edeltävä juhannus oli kuitenkin erittäin kylmä. Vuonna 2014 Sodankylässä oli alle 10 astetta.
– Yli 20 asteen lämmöt eivät ole tavanomaisia Sodankylässäkään, Rintaniemi sanoo.
Kesäkuussa helteitä mitataan toisinaan myös Lapissa. Kesäkuu ei kuitenkaan ole hellekuukausi vaan heinä- ja elokuu.
– Kun katsotaan koko maan keskiarvoa juhannusaaton lämpötiloista, niin tulos on 18 astetta. Pohjoisessa 15 astetta tai alle, Lindfors laskee.
– Sateet tulevat viilentämään juhannuspäivää. Yhtenäistä sadetta esiintyy Pohjosessa, Itä-Lappiin voi nousta lämmintä. Enimmäkseen ollaan kuitenkin 20 alapuolelle, ylin Lappi jää sateeseen, Rintaniemi sanoo.
Juhannuspäivänä lämpötiloissa tullaan alas, lämpimintä on siis vain lähipäivinä. Ukkosrintama on tulossa Suomeen juhannuksen jälkeen.
– Sadekuuroja tulee eri puolella maata. Lämpö saattaa tipahtaa 20 asteen alapuolelle. Sunnuntaina poutaantuu, etelään pohjoisesta palaavat pääsevät lämmön piireihin, mutta hellettä ei kuitenkaan saada.
Ilmastonmuutos vaikuttaa talven lämpöihin, ei juhannukseen
Maanantaina lämpö pääse etelään uudestaan. Pohjoinen ei lämpene millään, mutta maan keskivaiheilla on lämmintä.
– Vuonna 2014 oli kolea juhannus ja kolea kesä, viime vuonna oli kolea juhannus, mutta lämmin kesä, eli juhannuksen sää ei aina automaattisesti vaikuta loppukesän lämpöihin, Rintaniemi muistuttaa.
Vaikuttaako ilmastonmuutos juhannusennusteisiin?
– Ilmastonmuutos näkyy meillä talvipuolella, eli juhannus tule esiin ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Sen sijaan hellejaksot tulvat yleistymään talvella. Eli joulun sää lämpenee enemmän kuin juhannuksen sää, Rintaniemi paljastaa.