Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen kertoo, että kilpailun koveneminen näkyy myös tuomareiden kommenteissa ja pisteissä.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tähtituomari Jukka Haapalainen kommentoi MTV Uutiset Livessä viime sunnuntain TTK-lähetyksen jälkeen tähtiparien onnistumisia.
Haapalainen kertoo tuomareiden olevan hyvissä väleissä kaikkien tähtioppilaiden ja ammattitanssijoiden kanssa, vaikka välillä annetaankin kovaa palautetta suorituksista, joka kuuluu ohjelman formaattiin.
– Kyllähän me olemme hyvissä väleissä kaikkien kanssa ja jutellaan aina kun nähdään, Haapalainen kommentoi.
Haapalainen kertoo keskustelevansa muiden tuomareiden Helena Ahti-Hallbergin ja Jorma Uotisen kanssa pareista esimerkiksi mainoskatkojen aikana tai kulissien takana.
– Kyllä me keskustelemme siitä ja on kiva kuulla kollegoiden ajatuksia, mutta lähetyksessä lopullinen päätös tapahtuu siinä. Muistutamme toisiamme, vaikka vähän palaveerattaisiin, että livessä voi tapahtua mitä vain.
LUE MYÖS: Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa vietetään seuraavaksi tunteikasta Roosa nauha -iltaa – esiintyjinä muun muassa Suvi Teräsniska ja Konsta Hietanen
Tuomarit ovat entistä tiukempia, kun kilpailun taso kovenee.
– Sitä ei ole käsikirjoitettu vaan se tapahtuu juuri niin kuin se tapahtuu. On jännä nähdä, miten jotkut tassit istuvat paremmin eri pareille eri tavalla ja he onnistuvat loistavasti niissä.
Videolla Haapalainen kertoo lisäksi, mitä palautetta itse saa tuomaroinnistaan katsojilta!