Nykyään Yhdysvalloissa asuvalla Duudsonit-tähti Jukka Hildenillä on kaksi lasta.
Jukka Hilden, 37, julkaisi Instagram-tilillään suloisen kuvan, jossa hän poseeraa yhdessä vuonna 2014 syntyneen pienen poikansa kanssa. Kuvassa kaksikko on kuin kaksi marjaa, sillä molemmilla on yllään mustat hatut ja nahkatakit. Tyylit kruunaa liehuvat vaaleat kutrit.
Kuva on kerännyt yli 18 000 tykkäystä ja sen kymmenissä kommenteissa ihastellaan isän ja pojan yhdennäköisyyttä.
– Hän on niin suloinen! Olen varma, että hänestä tulee kasvaessaan ihan samanlainen kanssasi, eräs Hildenin faneista hehkuttaa.
Kuvassa esiintyvän kuopuksen lisäksi Hildenillä ja tämän puolisolla on toinenkin lapsi, vuonna 2010 syntynyt tytär.