Jukka Jalonen avautui jokakeväisestä toimenpiteestä – "Tuntuu pahemmalta"
Jukka Jalonen on huomannut itsessään muutoksia valmistautuessaan viimeiseen arvoturnaukseensa Leijonien päävalmentajana.
Jalonen, 61, jättää Leijonat ensi kuun MM-kisojen jälkeen. Hän on voittanut pestissä muun muassa kolme maailmanmestaruutta ja olympiakultaa.
Leijonia viime ja tällä viikolla Ruotsissa leirittänyt mestariluotsi kertoi tuntemuksistaan pitkän Tulosruudun vieraana torstaina.
– Kun tänäänkin (torstaina) jouduttiin muutama pelaaja joukkueesta pudottamaan, niin jotenkin tuntuu, että se tuntuu aina pahemmalta mitä enemmän ikää tulee. Voisi olettaa, että se on toisin päin, kun on paljon sitä ollut tekemässä aikaisemminkin, eikä se tuntuisi enää miltään. Kyllä se vaan tuntuu, Jalonen kommentoi.
LUE MYÖS: TPS:n pistetykki ulos Leijonista
Haikeuttakin on läsnä. Jalosen viimeiset MM-kisat leijonaluotsina käynnistyvät Tshekissä 10. toukokuuta.
– Se haikeus tulee varmasti vielä voimakkaammin kisoissa joinain hetkinä, ja varsinkin sitten, kun viimeisen kerran summeri soi. Ehkä ne ovat niitä hetkiä, jotka kolahtavat vähän kovempaa vielä.
Leijonat pelaa ennen MM-kisoja vielä Tshekin EHT-turnauksessa 2.–5. toukokuuta.
Yllä olevassa haastattelussa Jalonen kommentoi muun muassa nyky-Leijonien iskukykyä, havaitsemiaan muutoksia pelaajissa vuosien saatossa sekä omaa tulevaisuuttaan.
Uusimmat
-
12:34
MTV seuraa: Leijonien maalivahti vaihtui – vastassa altavastaaja, joka kiusasi jo megasuosikkia
-
12:21
MTV seuraa: Dramaattinen käänne mestaruustaisteluun! Toyota-tähti isoissa ongelmissa
-
12:01
Windows95man avautui tunnelmistaan euroviisufinaalin jälkeen: "Olemme saaneet tästä myllytyksestä rohkeutta"
-
11:49
Pienkone joutui tekemään hätälaskun tulvaveteen – kääntyi rytäkässä ylösalaisin
-
11:30
Mitä eroa on ranskalaisella ja hollantilaisella letillä?
-
11:24
Suomalainen kiekkolupaus räväytti hattutempun Kanadassa – äitynyt pudotuspeleissä hurjaan lyöntiin
-
11:23
Israel jatkaa iskuja Gazaan – kehottaa evakuoimaan kymmeniä tuhansia lisää Rafahista
-
11:22
Tiesitkö? Malmön protesteissa kiinniotetulla Greta Thunbergillä läheinen viisutausta
-
11:05
MM-kisoissa yllättävä debytantti – vyöllä yli 1 000 NHL-ottelua: heti väkevää jälkeä
-
10:55
Suomalainen yleisö antoi Israelille 12 pistettä – some kuohuu
-
10:37
Markulla, 58, on päällä 30 vuotta jatkunut putki, eikä loppua näy
-
10:29
Harvinainen rekonstruktiovideo kaksoismurhasta: Katkeroitunut pappi näytti itse, kuinka hän ampui pariskunnan kylmäverisesti
-
10:08
Kolme MM-mitalistia heti telakalle – NHL-hyökkääjästä valtava lovi
-
10:02
Suomalainen nimi hämmensi AC Milanin pelipaidassa – taustalla Italiaa kuohuttanut keskustelu
-
09:45
Mehiläisen toimitusjohtajalta kritiikkiä hyvinvointialueista: "Rahaa tulee sitä enemmän, mitä sairaampi väestö on"
-
09:44
Sudanissa käytetty raskaita aseita 800 000 asukkaan kaupungissa
-
09:43
Israelin edustaja Eden Golan paljasti finaalin jälkeen tavoitteensa Euroviisuissa
-
09:42
Päihittääkö suomalainen hanavesi pullotetut luksusvedet? Tässä sokkomakutestin tulos
-
09:11
Säätieteilijät saavat palautetta jopa hymyilystä: "Kuulin olevani surkein meteorologi ikinä"
-
09:05
Pelottaisiko sinua? Kiipeilijäletka jäi jumiin kallion seinämään yli kilometrin korkeuteen
-
Lataa lisää