Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana viimeiset kuusi vuotta toimineen Jukka Jalosen valmentajaura jatkuu Italian maajoukkueen peräsimessä. Jalonen taustoitti päätöstään MTV Urheilulle puhelimitse.
LUE MYÖS: Jukka Jalosen seuraava työpaikka varmistui
Italian jääkiekkoliitto tiedotti aiemmin tänään solmineensa Jalosen kanssa vuoden 2026 olympialaisiin ulottuvan päävalmentajasopimuksen. Talvikisat pelataan kahden vuoden päästä Milanossa ja Cortinassa.
Jalonen kertoo MTV Urheilulle yhteydenpidon alkaneen kesäkuun alkupuolella. Alun perin italialaiset pyrkivät kartoittamaan Jalosen kautta muita suomalaisia valmentajaehdokkaita.
– Pari kertaa juttelimme, ja siinä alkoi omakin kiinnostus heräämään, kun he kertoivat, mitä siinä taustalla on ja mihin ollaan menossa.
– Aloimmekin sitten keskustella keskenämme sopimuksen syntymisestä. Sitä on vajaan parin kuukauden ajan työstetty, ja viikonloppuna se saatiin maaliin.
Olympialaiset suurin porkkana
Jalosen mukaan puolentoista vuoden päässä odottavat olympialaiset olivat hänen näkökulmastaan pestin suurin porkkana.
– Ei sitä käy kieltäminen. Olen pari kertaa ollut mukana, Vancouverissa ja Pekingissä, ja pronssia ja kultaa on tullut. Tapahtumat olivat ihan mielettömiä. Siinä on kuitenkin eroa ihan tavallisiin MM-kisoihin, joissa on vain kiekkoiljoita mukana. Muiden maiden ja lajien urheilijoiden läsnäolo tuo oman säväyksensä siihen, että se on vielä pykälää eri tasolla.
Tulevissa talvikisoissa ovat ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen mukana maailman parhaat pelaajat, kun NHL:n, NHL:n pelaajayhdistyksen, Kansainvälisen jääkiekkoliiton ja Kansainvälisen olympiakomitean kerrottiin alkuvuodesta päässeen sopuun NHL-pelaajien mukanaolosta.
– Italian joukkueessa ei ole NHL-pelaajia – ehkä joku voi löytyäkin – mutta hienoa, että kun kaikki parhaat pelaajat ovat samassa kaukalossa, saa itse ainakin jollain tavalla sinne osallistua.
Taloudellinen korvaus on Jalosen mukaan samaa luokkaa kuin Leijonien päävalmentajana. Viimeisimmät, vuoden 2022 verotiedot kertovat Jalosen tienanneen ansiotuloina 386 228 euroa.
– Sehän on erittäin hyvä palkkataso. Ei auta yhtään valittaa, päinvastoin. Jos mennään Euroopan huippusarjoihin seurajoukkueeseen, niin varmasti valmentajat tienaavat enemmän.
– Tässä ei raha ollut se ensimmäinen, autuaaksi tekevä asia.
NHL-optio "varmuuden vuoksi"
Viimeisen Leijonat-pestinsä aikana olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta voittanut Jalonen on kertonut haaveilevansa valmentamisesta NHL:ssä. Siksi tuoreeseen Italian-sopimukseen kirjattiin NHL-optio.
– Varmuuden vuoksi sen siihen halusin. Sehän on hyvin epätodennäköistä, että sieltä mitään tarjousta tulee, kun ei ole tähänkään mennessä tullut.
– Kaikki on aina mahdollista, ja on helpompaa, kun se optio on siellä. Se oli myös Italian liitolle vähän sellainen muodollisuus, aika nopea juttu saada läpi.
Jalonen kertoo asettuvansa Italiassa ollessaan Bolzanoon. Maan pohjoisosassa sijaitseva reilun 100 000 asukkaan kaupunki on paitsi Etelä-Tirolin alueen pääkaupunki myös italialaisen jääkiekon keskuspaikka.
– Siinä on oikeastaan kymmenkunta heidän parasta joukkuettaan lähiympäristössä, joten pelaajien tarkkailu on helppoa. Suuri osa Italian maajoukkueesta pelaa niissä joukkueissa. Pystyn lähietäisyydeltä seuraamaan seurojen toimintaa ja käymään harjoituksissa, jos haluan.