Tänään se saattaa loppua, nimittäin Jukka Jalosen ura Leijonien päävalmentajana.
Suomi lähtee selkeänä altavastaajana illan MM-puolivälieräotteluun Ruotsia vastaan. Vedonlyöntimarkkinoiden mukaan Suomi voittaa pelin kerran neljästä tai kerran viidestä.
– Ruotsilla on kaikki paineet, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoo suoraan asetelmasta.
– Ei tuo meitä haittaa. Meillä ei ole mitään pakkovoiton paineita. Pyrimme laittamaan kapuloita rattaisiin, Jalonen jatkaa.
LUE: Leijonat pimitti Ruotsia! Jukka Jaloselta paljastus harjoitusten yllätysvedosta
Leijonat kokoontui torstain aamujäiden lopulla keskiympyrän tuntumaan. Jalonen piti pitkän puheenvuoron joukkueelle ja valmennusjohdolle.
– Puhuin kokonaispaketista. Meillä on fysiikka kunnossa ja nyt on kyse lähinnä henkisestä puolesta. Miten uskomme omaan tekemiseemme, miten pelaajat uskovat joukkuetovereiden tekemiseen ja että miten saamme tunnetason riittävän korkealle. Tuota se vaatii tänään, Jalonen avasi puhettaan.
Tämän illan ottelussa on oma sivujuonensa. Leijonien kultavalmentajan Jukka Jalosen A-maajoukkueura kun on katkolla.
– Se on käynyt ilman muuta mielessä, Jalonen sanoi mahdolliseen viimeiseen päivään liittyen.
– Kaksi vaihtoehtoa: joko tämä on viimeinen tai ei ole. Mutta ei tuo vielä sen suurempia tunnetiloja ole aiheuttanut. Katsotaan sitten pelin jälkeen, jos häviämme. Se on tietenkin mahdollista, Jalonen myönsi.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Reagointia
Leijonien lähtökohdat vaikeutuivat jo keskiviikkona, kun Suomen joukkueen ykköstähti ja kapteeni Mikael Granlund sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon tiistain Sveitsi-ottelun tapahtumien jäljiltä.
LISÄÄ: Mikael Granlund astui julkisuuteen törkytempun jälkeen – näin hän otti kantaa tapahtuneeseen
– Se on jo historiaa. Pyrimme kaikin keinoin siihen, että ”Mikke” pääsisi vielä pelaamaan tässä turnauksessa. Se on tavoite, Leijonien päävalmentaja Jalonen linjasi.
Granlundin poissaolon myötä Leijonien ketjuruletti pyörähti jälleen. Leijonien valmennusjohto laittoi niin sanotun Jukurit-ketjun kasaan, kun 18-vuotiaan sentterin Konsta Heleniuksen rinnalle lyötiin Patrik Puistola ja Pekka Jormakka.
– Meillä oli pari vaihtoehtoa, mitä pähkäilimme. Päädyimme sitten näihin ratkaisuihin, Jalonen sanoi ketjuihin liittyen, jatkaen Jukurit-kolmikosta:
KATSO: Näin Leijonat paikkaa Mikael Granlundin, todellinen yllätystrio kasassa – tässä ketjut Ruotsi-puolivälierään
– He pelasivat hyviä pelejä turnauksen alla, ja he ovat pelanneet hyvin Jukureissa. Se oli yksi vaihtoehto, että laitamme pojat yhteen. Nyt päädyimme siihen.
Leijonien maalilla aloittaa Emil Larmi, joka oli vielä kisojen alkuvaiheilla kakkosvahdin roolissa. Larmi torjui varmasti maanantain Tanska-ottelussa, kun taas Harri Säteri on haparoinut turnauksen jälkimmäisellä puoliskolla.
– Meillä on ollut suunnitelma, minkä mukaan olemme menneet. Reagoimme kuitenkin turnauksen edetessä, niin kenttäpelaajien kuin maalivahtien osalta, Leijonat-luotsi Jalonen avaa.
Suomen ja Ruotsin ottelu käydään Ostravar-areenalla, jonka olosuhteet ovat herättäneet kritiikkiä turnauksen aikana. Halli kun on kuumentunut niin, että osa pelaajista on kärsinyt nestehukasta.
– Olemme kuulleet, että tämä on tosi lämmin halli. Pelaajilta voi pudota monta kiloa peli aikana. Silloin pitää huolehtia nesteytyksestä. Meillä on fysiikkavalmentaja Hero Mali, joka hoitaa tuota puolta. Uskon, että viesti on mennyt asiasta perille, Jalonen huikkaa.
Vielä aamupäivällä Jalonen uhkui itseluottamusta.
– Erittäin hyvä fiilis, niin mulla kuin joukkueella, Jalonen tunnelmoi.
Leijonien ja Ruotsin ottelu alkaa tänään Suomen aikaan kello 21.20.