Jukka Torvisesta Salamakypärä 2015

Jukka Torvinen
Jukka Torvinen voitti vuoden 2015 Salamakypärä kilpailun.Suomen Hippos/Irina Keinänen
Julkaistu 16.12.2015 19:16

SATU LAAKSO

21-vuotias jämsäläisohjastaja Jukka Torvinen täydensi upeaa menestysvuottaan voittamalla nuorille ohjastajille tarkoitetun Salamakypärät 2015 –kilpailun Vermossa.

Nuorten ohjastajien uraa kannustamaan ja eteenpäin viemään kehitetyn Salamakypärä-kilpailun viimeinen eli yhdeksäs osakilpailu ravattiin tänään Vermon raviradalla. Kokonaiskilpailun voittajaksi selviytyi Jukka Torvinen, joka voitti viimeisen osalähdön Antero Tikkalan valmentamalla Gogo Eldoradolla. Toiseksi kokonaiskilpailussa sijoittui Emma Väre. Kilpailun kaksi parasta ohjastajaa pääsevät palkintomatkalle Ranskaan Prix de Amerique 2016 -kilpailuun. 

Jukka Torviselle kuluva vuosi on ollut yhtä menestyskulkua ja hän on lyönyt itsensä läpi suomalaiseen ohjastajaeliittiin. Torvinen on voittanut yli 130 lähtöä ja ajanut sisään palkintorahoja lähes 450 000 euroa. Jukka Torvisen voittajahaastattelun näet tästä.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu