Julkinen velka nousi viime vuonna 63,1 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen, kertoo Tilastokeskus. Velka ylitti näin EU:n asettaman 60 prosentin katon. Toissa vuonna velkasuhde oli 59,3 prosenttia.
Julkisyhteisöillä oli viime vuoden lopussa bruttovelkaa yhteensä 131 miljardia euroa. Lisää velkaa otettiin viime vuoden aikana 9 miljardia euroa.
Julkisyhteisöihin kuuluvat valtio, kunnat, kuntayhtymät ja sosiaaliturvarahastot.
Julkisyhteisöjen alijäämän Suomi onnistui sen sijaan painamaan alle EU:n asettaman 3 prosentin ylärajan. Julkinen alijäämä oli viime vuonna 2,7 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Toissa vuonna alijäämä oli 3,2 prosenttia.
Marraskuussa 2015 valtion velan ilmoitettiin rikkoneen 100 miljardin haamurajan. Katso video:
1:54