Supersuositun Tanssii Tähtien Kanssa -sarjan juhlakausi starttaa MTV3-kanavalla 12. helmikuuta ja tanssinpyörteisiin hyppää jälleen 10 tunnettua suomalaista.
Hurjan suosion heti alusta asti saanut Tanssii Tähtien Kanssa on ollut ruudussa MTV3-kanavalla jo vuodesta 2006. Katso videolta, mitä kaikkea vuosiin 2013–2014 mahtui.
Monille katsojille tuolta ajalta on jäänyt erityisesti mieleen julkkiskokki Harri Syrjäsen loukkaantuminen kesken kilpailun.
Mies tanssi tiensä aina finaaliin saakka, mutta loukattuaan jalkansa pahasti kisan loppumetreillä, hänen täytyi jättää kilpailu kesken finaaliviikon alkumetreillä.
Semifinaalissa pudonnut Raakel Lignell nostettiin takaisin kilpailuun Syrjäsen tilalle, ja hän voitti tähtitanssien finaalin.
– Kilpailu jäi vähän kesken. Ilmeisesti toista kertaa ei ole tulossa, mutta haluaisin vetää finaalin vielä jonain päivänä, Syrjänen pohti kilpailun päättymisen jälkeen.
Vuosiin 2013-2014 mahtui myös muita ikimuistoisia hetkiä. Katsojien suosikiksi nousi esimerkiksi Ristomatti Ratian erikoiset käsiliikkeet ja Antonio Floreksen notkuvat lanteet.
Katso videolta, millaisia käänteitä ohjelmassa on nähty vuosien varrella!