Sami Garam avioitui vuosi sitten Nina-rakkaansa kanssa.
Julkkiskokki Sami Garam ja hänen Nina-puolisonsa aikovat viettää tulevana kesänä paljon aikaa mökillään. Heillä on siellä kasvamassa yrttejä ja vihanneksia, mutta myös viinirypäleitä.
– Viljelemme viiniä! Viime vuonna kasvoi ensimmäisen kerran rypäleitä mökin pihalla olevaan köynnökseen. Otimme sieltä viinirypäleen siemeniä ja yritämme idättää ne, julkkiskokki kertoi Suomen Urheiluhierojaopiston kesäkauden avajaisissa.
– Vuosi sitten niistä tuli puoli litraa mehua. Katsotaan, miten tänä vuonna käy. Sen lisäksi meillä on maissia kasvamassa.
Pariskunta avioitui viime vuoden huhtikuussa. Ensimmäinen vuosi avioparina on mennyt hyvin, eikä koronakriisi estänyt heitä juhlistamassa ensimmäistä hääpäiväänsä.
He olivat varanneet jo ennen koronakriisiä hotellihuoneen Helsingistä, mutta yllätys oli suuri, kun se upgreidattiin parempaan huoneeseen.
– Saimme koko hotellin hienoimman sviitin, siinä oli kaksi kerrosta ja sauna. Se oli niin siistiä. Hotellissa oli meidän lisäksemme vain 20 asiakasta. Saimme erittäin hyvää palvelua, pariskunta kiittelee
Sporttinen pariskunta on urheillut koronakriisin aikana entiseen malliin.
– Olemme ilmoittautuneet Tukholman maratonille, joka siirrettiin toukokuulta syyskuulle. Katsotaan, toteutuuko se.