Paraguay hallitsi hermonsa komeasti ja kuittasi maan jalkapallohistorian ensimmäisen paikan MM-puolivälieriin, kun Japani kaatui kisojen ensimmäisessä ja MM-historian 21:nnessa rangaistuspotkukisassa 5-3.
Paraguay kohtaa puolivälierässä lauantaina voittajan tiistain myöhäisottelusta Espanja-Portugali.
Ottelun varsinainen peliaika ja sitä seurannut jatkoaika eivät suuria elämyksiä tarjonneet, eivätkä myöskään maaleja. Pilkkukisassa paraguaylaiset sitten käyttivät tilaisuutensa sataprosenttisesti, kun Edgar Barreto, Lucas Barrios 2-1, Cristian Riveros 3-2, Nelson Valdez ja Oscar Cardozo ohittivat kaikki varmalla tavalla Japanin maalivahdin Eiji Kawashiman.
Ei japanilaistarkkuudessakaan juuri hävettävää ollut, mutta kotimatkaan riitti kuitenkin puolustaja Yuichi Komanon ylärimaveto. Komano oli Japanin kolmas laukoja rangaistuspotkukisassa.
- Jumala oli puolellamme. Nyt haluamme lisää, ratkaisun jälkeen vuolaasti kyynelehtinyt Paraguayn päävalmentaja Gerardo Martino sai todetuksi.
- Luojan kiitos pääsimme jatkoon. Paraguay ei ole koskaan yltänyt näin pitkälle. Ottelu oli vaikea, koska Japanillakin on erittäin hyviä pelaajia, voittomaalin tykittänyt Cardozo totesi.
Paraguayn myötä neljä kisojen viidestä eteläamerikkalaisesta joukkueesta on mukana kahdeksan parhaan joukossa. Aiemmin paikan puolivälieriin varmistivat Argentiina, Brasilia ja Uruguay. Jatkosta on pudonnut vain Brasilialle neljännesvälierässä hävinnyt Chile.
Katso rangaistupotkukilpailu Katsomo.fissä:
Sumo video id
MM-jalkapallon neljännesvälierä, Pretoria:
Paraguay-Japani rp. 5-3, 0-0
Rangaistuspotkukilpailu:
PAR: Edgar Barreto 1-0
JPN: Yasuhito Endo 1-1
PAR: Lucas Barrios 2-1
JPN: Makoto Hasebe 2-2
PAR: Christian Riveros 3-2
JPN: Yuichi Komano, laukoi ylärimaan 3-2
PAR: Nelson Valdes 4-2
JPN: Keisuke Honda 4-3
PAR: Oscar Cardozo 5-3.
Paraguay:
1 Justo Villar
14 Paulo Da Silva
3 Claudio Morel
13 Enrique Vera
6 Carlos Bonet
20 Nestor Ortigoza (75. Edgar Barreto)
21 Antolin Alcaraz
10 Edgar Benitez (60. Nelson Haedo Valdez)
16 Cristian Riveros (v)
9 Roque Santa Cruz (94. Oscar Cardozo)
19 Lucas Barrios
Japani:
21 Eiji Kawashima
2 Yuki Abe (81. Kengo Nakamura)
22 Yuji Nakazawa
4 Tulio
3 Yuichi Komano
5 Yuto Nagatomo (v)
16 Yoshito Okubo (105. Keiji Tamada)
7 Yasuhito Endo (v)
17 Makoto Hasebe
8 Daisuke Matsui (v) (66. Shinji Okazaki)
18 Keisuke Honda (v)
Erotuomari: Frank De Bleeckere, Belgia.
(MTV3-STT-Reuters)