Pellossa Lapissa sattui lauantai-iltana onnettomuus, jossa juna törmäsi moottorikelkkailijaan. VR:n viestinnästä ja Fintrafficin rataliikennekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että onnettomuudessa ei kuitenkaan sattunut henkilövahinkoja. Sen sijaan moottorikelkka romuttui.
Viestinnän asiantuntija Elina Vuoksenmaa VR:ltä sanoi, että onnettomuus tapahtui lauantaina Pellon eteläpuolella hieman ennen iltayhdeksää. Tilanteessa yöjuna P276 törmäsi moottorikelkkailijaan paikassa, joka ei Vuoksenmaan mukaan ole virallinen radanylityspaikka.
Hänen mukaansa moottorikelkka romuttui kolarissa, mutta kelkkailija itse ei loukkaantunut.
Rataliikennekeskus tiedotti sunnuntaina iltapäivällä, että Oulun rautatieliikenteenohjauksesta ilmoitettiin onnettomuudesta Oulun hätäkeskukseen lauantaina kello 20.43. Juna otti moottorikelkkailijan kyytiin Ylitorniolle, jossa oli poliisi häntä vastassa.
Yöjuna P276 oli lähtenyt Kolarista kello 19.45 ja oli matkalla Helsinkiin. Törmäyksen jälkeen juna jatkoi matkaansa noin tunnin aikataulusta myöhässä.
Vuoksenmaan mukaan VR julkaisi noin puoli kymmeneltä lauantai-iltana Junaliikenne nyt -sivustollaan tiedotteen, jossa kerrottiin junan myöhästymisestä. Tiedotteessa myöhästymisen syyksi ilmoitettiin moottorikelkan jääminen junan alle.
Tiedote poistettiin myöhemmin VR:n sivuilta. Tämä on Vuoksenmaan mukaan tavallinen käytäntö liikennetiedotteissa.
– Tiedote poistettiin sivustolta puoliltaöin, kun juna oli kirinyt aikataulun kiinni eikä ollut enää myöhässä, Vuoksenmaa kirjoittaa sähköpostivastauksessaan STT:lle.
– Tämä on normaali käytäntö. Junaliikenne nyt -sivun tiedotteissa näkyvät voimassa olevat liikenteen poikkeustilanteet.
Viranomaiset eivät tiedottaneet
STT:n aiempien tietojen perusteella onnettomuudesta ei olisi tehty lainkaan ilmoitusta poliisille tai pelastusviranomaisille. Viranomaiset eivät näin ollen myöskään ole tiedottaneet tapauksesta. Rataliikennekeskus kuitenkin korjasi tietojaan sunnuntaina iltapäivällä.
Sekä Lapin poliisilaitokselta että pelastuslaitokselta kerrottiin sunnuntaina STT:lle, ettei niillä ollut tiedossa junan ja moottorikelkkailijan väliseen onnettomuuteen liittyvää tehtävää lauantailta.
VR:n väliaikaisen tiedotteen jälkeen onnettomuudesta kertoi tuoreeltaan Viranomaisuutiset-sivusto. Lisäksi Helsingin Sanomat julkaisi tapauksesta oman uutisensa sunnuntaiaamuna.
VR:n Vuoksenmaa sanoi, että junan henkilökunta otti törmäyksen jälkeen yhteyttä Fintrafficin rataliikennekeskuksen liikenteenohjaukseen. Myöhemmin VR kertoi STT:lle, että kuljettaja ilmoitti onnettomuudesta myös hätäkeskukseen.
Fintraffic puolestaan viesti myöhemmin sunnuntaina STT:lle, että Väyläviraston Junaliikenteen ja vaihtotyön turvallisuussäännöt -ohjeessa ohjeistetaan, että kaikissa tilanteissa ilmoittajan on itse tehtävä hätäilmoitus.
Rataliikennekeskuksesta kerrottiin STT:lle aiemmin sunnuntaina, että tapauksesta ei todennäköisesti ole tehty ilmoitusta viranomaisille. Syyksi arveltiin se, ettei onnettomuudessa ollut sattunut henkilövahinkoja.
Keskuksen mukaan paikalle kutsuttiin ainoastaan radan kunnossapidosta vastaava taho, joka varmisti, että juna pystyi jatkamaan matkaansa onnettomuuspaikalta.
Juttua korjattu 10.4. kello 14.31: Päivitetty Fintrafficin ja VR:n lisätiedoilla: kuljettaja ilmoitti hätäkeskukseen, ja Väyläviraston ohjeessa sanotaan, että kaikissa tilanteissa ilmoittajan on itse tehtävä hätäilmoitus. Poistettu 3. viimeisestä kappaleesta virke "Vuoksenmaan mukaan viranomaisten kutsuminen paikalle onnettomuuksissa on liikenteenohjauksen tehtävä". Muokattu väliotsikkoa.