Junan sotkeminen tuli kalliiksi – poliisi yllätti maalarit itse teossa

Poliisi. Kuvituskuva
Lehtikuva
Julkaistu 21.03.2016 17:04

MTV UUTISET

Maaliskuun puolivälissä poliisi sai Kouvolassa junaa spraymaaleilla sotkeneet kolme henkilöä kiinni itse teossa. Heidän epäillään syyllistyneen vanhingontekoon.

Poliisi sai sunnuntaina 13.3. aamuyöllä kello 1.37 ilmoituksen Kouvolan rautatieasemalla olleesta kolmesta henkilöstä, jotka sotkivat spraymaaleilla asemapihan laiturin vieressä ollutta lähiliikennejunaa.

Paikalle tulleet kaksi poliisipartiota yllättivät maalarit junan vierestä, jolloin he lähtivät juosten poliisia karkuun. Poliisi sai yhden epäillyn kiinni heti, mutta kaksi heistä pääsi pakenemaan paikalta. Poliisipartiot havaitsivat yhden tekijöistä juosseen Sarkolan alueelle ja löysivät hänet poliisikoiran avustuksella makaamasta maasta.

Kolmannenkin epäillyn henkilöllisyys on selvinnyt esitutkinnassa, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu.

Epäillyt ovat syntyneet vuosina 1983–1986 ja kotoisin pääkaupunkiseudulta. Heitä epäillään vahingonteosta. Yhtä kiinniotettua epäillään myös lievästä ampuma-aserikoksesta, koska hänen hallustaan löytyi kaasusumutin.

Asianomistaja VR yhtymä oy:n mukaan junan maalin puhdistuskustannukset tulevat olemaan yli 3000 euroa.

Tapauksesta kertoi poliisi tiedotteessaan.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos