Konduktöörit voivat muistuttaa matkustajia varkaiden mahdollisuudesta, mutta pitkäkyntisilmiötä ei VR:n ja poliisin mukaan ole.
Viikko sitten perjantai-iltana Kuopion suunnasta Helsinkiin matkanneessa junassa kuultiin valppautta lisäävä kuulutus. Vantaan Tikkurilaan saapuvassa junassa varoitettiin, että matkustajien ei kannata jättää matkatavaroitaan vartioimatta Tikkurilassa tai Pasilassa. Heidän ei kuulutuksen mukaan pidä ottaa vastaan tuntemattomien tarjoamaa kantoapua, jotta laukut eivät päätyisi pitkäkyntisten käsiin.
VR:n kaukoliikenteen myynti- ja hinnoittelujohtaja Marika Schugkin kertoo MTV Uutisille sähköpostitse, että tavaroiden anastaminen ei ole yleinen ilmiö junissa, vaikka silloin tällöin ikäviä tapauksia sattuu. Hänen mukaansa matkustajamääriin suhteutettuna kasvua ei ole kuitenkaan havaittu.
Julkisilla paikoilla ja myös julkisessa liikenteessä on Shulgkinista kuitenkin yleisesti hyvä muistaa katsoa omien tavaroidensa perään.
Schugkin kertoo, ettei konduktööreille ole annettu erityistä ohjeistusta muistuttaa matkustajia matkatavaroistaan huolehtimisesta kuulutuksin. Erilaiset kuulutukset ovat kuitenkin yksi keino junahenkilökunnan työkalupakissa.
– Esimerkiksi tapahtumiin suuntaavilla junavuoroilla matkatavaroiden kanssa liikkuvia matkustajia saattaa olla kyydissä normaalia enemmän ja junahenkilökunta saattaa näissä tilanteissa muistuttaa asiasta, Schugkin kertoo.
Poliisi: Takavuosien matkatavaravarkaita ei havaittu
Helsingin poliisilaitos kertoo, että Helsingissä on ilmoitettu vuosina 2024 ja 2025 kumpanakin noin 280 omaisuusrikosta, jotka ovat tapahtuneet raideliikenteessä, eli junassa, metrossa tai raitiovaunussa. Tänä vuonna on tapauksia on ilmoitettu runsaat 150, mikä on saman verran kuin viime vuonna elokuun puoliväliin mennessä.

