Jussi69 muistelee Kuutamolla-ohjelmassa erikoista ajanviettoaan Matti Vanhasen kanssa.
Kuutamolla-ohjelmassa vieraillut The 69 Eyes -yhtyeen rumpali Jussi69 muistelee hämmentävää tapahtumaa vuosien takaa, kun hän päätyi viettämään aikaa kalsareillaan poliitikko Matti Vanhasen kanssa yökerhoon. Kyseessä oli rokkarin mukaan Mannerheimin lastensuojeluliiton hyväntekeväisyysmuotinäytös, jossa hän ja Vanhanen olivat mukana. Miehen mukaan tapahtuma järjestettiin Helsingissä Havenin baarissa.
– Siellä oli helkkarin pieni pukukoppi, missä oli sitten, jos oikein muistan, niin Anni Sinnemäki myös siinä ja samoin Matti ja minä, muusikko muistelee kertoen, että kaksikko oli hyvin lähekkäin toisiaan pukukopissa.
– Mutta se on ihan totta, että kyllä me sitten hengattiin siellä kalsareissa.
Muut Kuutamolla-vieraat tiukkaavat Jussi 69:ltä, että oliko hänen kertomuksessaan myös faktaa se, että Matti Vanhasella oli yllään löysät siniset kalsarit, missä oli pieniä ruutuja.
Katso yllä olevalta videolta, mitä Jussi 69 vastasi ja kuinka hän muistelee tapahtunuta!