Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Katajan murhayritystä ja sen tuoreimpia käänteitä erikoisina sekä äärimmäisinä Suomen oloissa. Poliisi tiedotti tänään vanginneensa heinäkuisesta teosta todennäköisin syin epäiltynä kaksi miestä, joista toinen on perussuomalaisista viime kesänä erotettu Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Teemu Torssonen.
MTV Uutiset julkaisee Torssosen nimen jo tässä vaiheessa hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.
– Kyseisen henkilön nimi on toki noussut esille jo uhrin omissa puheenvuoroissa. Eli ei aivan puun takaa tullut, Halla-aho kertoo MTV Uutisille.
Torssonen erotettiin perussuomalaisista toukokuussa 2019 sekä myös puolueen valtuustoryhmästä, perusteena haitallinen toiminta julkisuudessa. Halla-aho ei tarkentanut erottamisen syitä. Kesäkuussa 2019 Torssonen kertoi Ylelle, että syynä olisi ollut hänen kuvaamansa nettivideo. Torssonen piti erottamisen syitä heppoisina.
Erottaminen tapahtui vuonna 2019. Yle kertoi tuolloin, että erottamisen syy oli Torssosen puolueelle vahingollinen toiminta julkisuudessa. Torssonen toimi perussuomalaisten Keski-Suomen nuorisojärjestön johdossa vuonna 2016, jolloin hän haastoi itsensä Timo Soinin perussuomalaisten puheenjohtajakisassa. Hän luonnehti tuolloin Iltalehdelle itseään "intellektuelliksi Teuvo Hakkaraiseksi".
Halla-aho sanoo MTV:lle, ettei tunne Torssosta henkilökohtaisesti mutta on ollut erottamassa häntä puolueesta viime kesänä. Ihan heppoisista syistä ei hänen mielestään ole kyse.
– Erottamiselle on erittäin korkea kynnys puolueen vakiintuneiden käytänteiden sekä lainsäädännön puitteissa.
Halla-aho ei kerro saaneensa Torssoselta itse minkäänlaisia uhkauksia. Hän on ollut miehen kanssa tekemisissä lähinnä sosiaalisen median välityksellä.
Kuinka huolestuttavana Halla-aho sitten pitää koko tapausta sekä poliittista väkivaltaa Suomessa?
– Osoittaa sen, että tällainen on näköjään mahdollista Suomessa, toivotaan ettei ole merkki mistään laajemmasta ilmiöstä.
Halla-aho kertoo itse tehneensä rikosilmoituksia muutamia vuosia sitten saamistaan viesteistä, jotka koki uhkaavaksi. Rikosilmoitukset eivät kuitenkaan edenneet tutkintaan, sillä uhkausten lähettäjää ei tavoitettu. Kuinka paljon puolueen jäsenet ylipäänsä saavat uhkauksia?
– En pysty muiden puolesta sanomaan, Halla-aho toteaa.