Jussi Jokinen liikuttui kiitospuheessaan – Juhamatti Aaltonen innostui maalintekoon: "Oli selkeää, että Jusalle pelasimme"

9:07img
Jussi Jokinen kiitti oululaisyleisöä – Kärpät-legenda liikuttui
Julkaistu 25.09.2021 20:29

MTV URHEILU – STT

Viime kauteen uransa päättänyt Jussi Jokinen sai onnistuneen ja voitokkaan juhlapelin, kun Kärpät kellisti KooKoon 2–1 miesten jääkiekkoliigassa lauantaina.

Katso artikkelin videolta Jussi Jokisen kiitospuhe kokonaisuudessaan.

Toisen erän alussa Petteri Nikkilä käytti vieraita 0–1-johdossa ja meinasi pilata juhlatunnelman, mutta tehottomasti alkukauden pelannut Juhamatti Aaltonen tasoitti pian ottelun kauden avausmaalillaan.

– Oli selkeää, että Jusalle pelasimme ja halusimme voittaa pelin, Aaltonen kertoi.

– Mutta olen minä joka pelissä halunnut maalin tehdä. Alkukausi on ollut vaikea ja onnistumiset ovat kiertäneet, joten mukava oli onnistua, Aaltonen jatkoi.

Kotijoukkueelle täydet pisteet takasi Ville Leskinen, joka osui ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Mainion esityön maalin tekivät tehokkaat ketjukaverit Saku Mäenalanen ja Mika Pyörälä.

Pelin aikana mediakuutiolla nähtiin monien NHL-tähtien terveiset Jokiselle. Omat videotervehdyksensä lähettivät muun muassa Sidney Crosby ja Eric Staal. Ottelun jälkeen kuultiin Jokisen kiitospuhe, jonka aikana liikuttuivat sekä pelajaa itse että kotijoukkueen kannattajat.

LUE MYÖS: HPK-rymistelijän arveluttava taklaus kuumensi HIFK-leirin – tämän niitin tuomaristo jätti rankaisematta

Tuoreimmat aiheesta

Liiga