Uusi eduskunta sai jo ensimmäisen riidan aikaiseksi – ja niinkin vähäpätöisestä asiasta kuin eduskuntaryhmien istumajärjestyksestä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että edessä ovat värikkäät neljä vuotta, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki.
Vääntö istumajärjestyksestä alkoi siitä, kun RKP halusi hivuttautua salin oikealta laidalta keskemmälle. Yhden eduskuntaryhmän siirto vaikuttaa luonnollisesti kaikkiin muihin, joten palapelin kokoaminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu.
Neuvotteluissaan ryhmät eivät päässeet yksimielisyyteen. Tämän jälkeen mallia ryhdyttiin etsimään Euroopan parlamentin ja Pohjoismaiden neuvoston istumajärjestyksistä. Ja näin löytyi ratkaisu, joka sai laajan hyväksynnän ja kelpasi lähes kaikille ryhmille. Paitsi perussuomalaisille.
Perussuomalaiset ovat tähän asti paistatelleet parhaalla paikalla keskellä eduskuntasalia, mutta nyt heidät siirretään salissa äärimmäiseksi oikealle laidalle. Paino sanalla "äärimmäiseksi".
Istumajärjestyksen veivaus voi kuulostaa lapselliselta pikkuasialta, mutta sillä on kahdenlaistakin merkitystä. Näin perussuomalaisten otsaan voidaan yrittää lyödä leimaa oikean laidan puolueena. Salissa kokoomuskin sijaitsee nyt perussuomalaisista katsottuna vasemmalla.
Toiseksi, ryhmien istumapaikoilla on merkitystä medianäkyvyyteen. Oikean laidan tuolit jäävät yleisölehterin lipan varjoon ja kaikki tv-kamerat ja valokuvaajat eivät yllä sinne. Esimerkiksi MTV Uutisten eduskuntajutuissa saattaa näkyä jatkossa entistä enemmän perussuomalaisten takaraivoja.
Mitä ensin istumajärjestyksessä, sitä kohta hallitusneuvotteluissa?
Muut puolueet näyttivät perussuomalaisille saman tien kaapin paikan - ja se on siis äärioikealla. Hyvä kysymys on, enteileekö tämä pakkosiirto jo perussuomalaisten pullauttamista ulos myös hallitusneuvotteluista.
Kun uusi eduskunta sai istumajärjestyksestä aikaan näin lihavan riidan, niin mitenköhän yhteistyö onnistuu vaikeammissa asioissa, oikeissa ongelmissa. Ja tänään oli vasta eduskunnan ensimmäinen täysistuntopäivä.
Eduskunta päättää istumajärjestyksestä perjantaina puhemiesneuvoston esityksen pohjalta ja se astuu voimaan ensi viikolla.
Kaksi on varmaa. Suuri yleisö sai saman tien hyvän syyn naureskella uudelle eduskunnalle. Ja toiseksi, perussuomalaiset pääsevät heti esittämään mielensäpahoittajia. Tällä kertaa vähän aiheestakin.