Peter Flinckenberg on voittanut arvostetun yhdysvaltalaisen Spotlight-palkinnon.
Voitosta kertoo tuotantoyhtiö Bufo. Palkinnon myönsi Yhdysvaltain elokuvaajien yhdistys ASC.
Peter Flinckenberg kuvasi suomalaisen Betoniyö-elokuvan. Betoniyön on ohjannut Pirjo Honkasalo.
Elokuva sai viime vuonna peräti kuusi Jussi-palkintoa.
Kategoria on tarkoitettu kansainvälisillä festivaaleilla menestyneille elokuville sekä sellaisille elokuville, jotka ovat olleet Yhdysvalloissa vain rajallisessa elokuvateatterilevityksessä.
Tuotantoyhtiön mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ASC palkitsee suomalaisen kuvaajan.
Flinckenberg kisasi palkinnosta erittäin kovatasoisessa seurassa. Palkinnon saajaksi olivat ehdolla myös Oscar-ehdokkaanakin ollut Darius Khondji elokuvalla The Immigrant sekä Daniel Landin elokuvalla Under the Skin.
STT