Lääkkeiden yliannostuksesta psykiatriseen sairaalahoitoon viime viikon torstaina joutunut elokuvaohjaaja haluaisi jäädä sairaalaan selvittämään ajatuksiaan.
Parviaisen mukaan hoitohenkilökunta on kuitenkin jo kotiuttamassa miestä pois Auroran sairaalasta.
– Joudun lähtemään täältä todennäköisesti vielä tänään. Pyysin, että saisin jäädä tänne vielä vähäksi aikaa, jotta saan enemmän käsiteltyä tätä asiaa. En ole vielä valmis lähtemään kotiin, Parviainen kertoo.
Kiistelty elokuvaohjaaja kertoo pelkäävänsä kotiin menoa, sillä siellä kaikki vanha muistuu mieleen. Vajaa viikko sitten Parviainen otti yliannostuksen rauhoittavia lääkkeitä sen jälkeen, kun tilanne tulevan ex-vaimon kanssa ajautui umpikujaan. Tarkoituksena ei ollut kuitenkaan riistää itseltään henkeä, vaan rauhoittaa mieltä.
– Halusin pois siitä ahdistavasta tilanteesta ja ajattelin, jos lääkkeet rauhoittaisivat. Otin ensiksi muutaman tabletin, mutta en huomannut niiden tehoa. Lopulta otin kunnon kourallisen lääkkeitä. Se olotila johti vaan tiettyyn aggressioon, Parviainen tunnustaa.
Jussi Parviaisen ja nuoren Saana-vaimon rakkaustarina on ollut täynnä lukuisia käänteitä. Pikavauhtia avioliittoon mennyt pariskunta on ehtinyt jo viedä avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.
(MTV3)