Jussi Rainio herkisti tuomariston ja yleisön koskettavalla taustatarinallaan kappalevalinnastaan.
Tähdet, tähdet -ohjelman uudella kaudella vanhat, tutut genrejaot ovat jääneet unholaan ja tilalle ovat tulleet erilaiset teemat, joiden kautta tähtiartistit pääsevät näyttämään aivan uusia puolia itsestään. Ohjelman seitsemännessä suorassa lähetyksessä artistit paljastavatkin omat voimakappaleensa.
Jussi Rainio esitti jaksossa oman voimakappaleensa, joka on teeman todellinen klassikko: Survivor-yhtyeen jättihitin Eye of the Tiger.
Rainio paljasti koskettavan taustan kappalevalintansa takaa ennen esitystään. Mies kertoi olleensa lapsena runsaat kaksi viikkoa Turun nuorisopsykiatrisella osastolla tarkkailussa alkaneen masennuksen takia. Tuolla hän joutui tekemisiin toisen lapsen kanssa, joka kiusasi paljon muita.
– Hän töni, muksi ja retuutti. Varsinkin mä olin hänen silmätikkunsa, koska en heti alistunut, Rainio kertoi ennen esitystään.
Rainion mukaan hän ei ollut koskaan ajatellut, että asioita voisi ratkaista väkivallalla tai että hän pystyisi ylipäätään lyömään toista ihmistä paljaalla nyrkillä. Ratkaisu löytyi kuitenkin, kun Rainio löysi tiensä nyrkkeilysalille.
– Löysin kuitenkin jumppasalin varastosta nyrkkeilyhanskat. Ongelma oli ratkaistu. Pehmennetyin nyrkein pystyin puolustautumaan. Kun olin kerran antanut nyrkkeilyhanskojen puhua, sain kulkea lopun ajan käytävillä kaikessa rauhassa.
Tuomaristo kiitteli Rainiota siitä, että hän avaa itsensä vilpittömästi ja kertoo avoimesti elämänsä eri osa-alueista.
– Jussi sä olet uskomattoman hieno tyyppi, että miten auki ja vilpitön olet ja miten tällaisessa ohjelmassa jaat sun elämän, etkä vaan sen hohdokkaat puolet, Maria Veitola totesi.
Veitola kertoi myös tulleensa surulliseksi Rainion kertomasta tarinasta ja myönsi, että sen miettiminen häiritsi hieman hänen keskittymistään itse esitykseen.
Muut tuomarit olivat Veitolan kanssa samoilla linjoilla.
– Kiitän sua siitä, että tuot tänne noin henkilökohtaisia asioita, Ismo Heikkilä summasi.