Jussi Rainio voitti Tähdet, tähdet -finaalin – ohjelmaa seurasi kaikkiaan yli 2,7 miljoonaa suomalaista

Jussi Rainio Tähdet, tähdet voittaja
Julkaistu 08.04.2019 10:54
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Järjestyksessä viides Tähdet, tähdet -kausi huipentui sunnuntai-iltana finaalilähetykseen, jossa estaradille astuivat Kyösti Mäkimattila ja Jussi Rainio. Finaalikaksikosta voiton vei huikealla heittäytymisellään katsojien sydämet sulattanut Jussi Rainio.

Huippuartistit laittoivat itsensä likoon MTV3-kanavan helmikuussa alkaneen Tähdet, tähdet -ohjelman viidennellä kaudella. Sunnuntai-iltojen suorissa livelähetyksissä nähtiin artistien koskettavia tarinoita ja huikeita vetoja.

Finaalikaksikkoon 10 kilpailijasta nousivat Kyösti Mäkimattila ja Jussi Rainio, jotka kumpikin esittivät sunnuntain finaalissa kolme kappaletta. Jännittävän finaalin päätteeksi Jussi Rainio julistettiin 53 prosentin äänienemmistöllä viidenneksi tähtien tähti -voittajaksi aiempien kausien voittajien Jari Sillanpään, Waltteri Torikan, Pete Parkkosen ja Elias Kaskisen jälkeen. Rainio esitti finaalissa kappaleet Con te partiro, Kemiaa ja Fame.

– Olen hyvin, hyvin häkeltynyt voitosta. En olisi uskonut, että pääsen edes finaaliin, mutta hokkuspokkus – tässä ollaan! Kyöstihän on suuri mestari ja kansansuosikki ja tämä on suurta hämmennystä, kun pääsin vielä hänenkin ylitseen, Rainio kommentoi heti voiton selvittyä.

Rainio kertoi Tähdet, tähdet -matkan olleen äärimmäisen antoisa.

– Tähdet, tähdet on ihmeohjelma: täällä ihminen kehittyy. Kokemus oli minulle erittäin opettava. Opin asennetta, muuntautumiskykyä ja sen, että kannattaa uskaltaa heittäytyä – vaikka osin tuntemattomaan. Kyllä sieltä jostain sitten otteen saa.

Viidettä kautta Tähdet, tähdet -ohjelmasta seurasi kevään aikana kaikkiaan yli 2,7 miljoonaa suomalaista. Finaalin keskikatsojamäärä MTV3-kanavalla oli 430 000.

Tuoreimmat aiheesta

Tähdet, tähdet